Mene sisältöön

Asuntomessut

Toimintopainikkeet

Asuntomessut Kuopiossa 2010

Kuopio 2010
 

Sisällysluettelo

Asuntomessuilla myös juostaan ja kävellään

23.7.2010
Asuntomessut on historiansa ensimmäisen kerran mukana myös paikallisissa juoksu- ja kävelytapahtumissa. Asuntomessujuoksu juostaan lauantaina 24.7. klo 17 ja asuntomessuvaellus starttaa puolestaan sunnuntaina 25.7. klo 10, 11 ja 12.
 

Asuntomessujuoksun matkat ovat puolikas ja neljännesmaraton. Reitti kulkee lähtöpaikalta Väinölänniemeltä kaunista Saaristokatua pitkin asuntomessualueen liepeille. Juoksun ja vaelluksen järjestelyistä vastaa paikallinen juoksuseura Rauhalahti Road Runners, RRR.

 

- Tällä hetkellä ilmoittautuneita osallistujia on noin 150, joista kaksi kolmasosaa starttaa puolimaratonille ja loput reilulle kympille. Lopullinen juoksijoiden määrä noussee kahteen sataan, arvioi RRR:n puheenjohtaja Ilpo Lommi.

 

Asuntomessuorganisaatiossakin on useita innokkaita maratoonareita, jotka aikovat osallistua puolimaratonille Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskasen johdolla. Heiskanen on kokenut juoksija, joka juoksee vuosittain yhden täyden maratonin ja satunnaisen määrän puolikkaita.

 

- Tämä toimii hyvin lokakuussa juostavan Istanbulin maratonin harjoitteluna. Puolikkaan ajakseni arvioisin täällä Kuopiossa mäkisessä maastossa 1.40. Lupaan siis tehdä uuden asuntomessuorganisaation ennätysajan asuntomessujuoksulla, nauraa hyväkuntoinen Heiskanen historian ensimmäisen juoksun aattona.

 

Saaristokaupunkiin pääsee tutustumaan rauhallisemmissa merkeissä sunnuntaina, kun Lehtoniemestä starttaa historian ensimmäinen asuntomessuvaellus. Kolmesti aamupäivän aikana starttaavat lähdöt ovat ohjattuja ja reitti kulkee pitkin Saaristokaupungin vaihtelevia maastoja 7 kilometrin matkalla.

 

- Vaelluksen aikana on mahdollisuus nähdä asuntomessualetta myös laajemmin. Reitti kulkee Saaristokaupungin ytimessä Pölläkänlahdella ja Lehtoniementiellä, kertoo Lommi.

 

Asuntomessuvaelluksen voi toteuttaa myös omatoimisesti. Karttoja saa asuntomessujen infopisteestä ja osoitteesta: www.rauhalahtiroadrunners.com/amj/asuntomessuvaellus.htm

 

Asuntomessujen osalta lisätietoja antavat:

  • Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen, puh. 040 848 6200

  • Kuopio asuntomessujen projektipäällikkö Mervi Heiskanen, Kuopion kaupunki,     puh. 0447 185 317

 

 Asuntomessujuoksun osalta lisätietoja antavat:

  • Rauhalahti Road Runners ry:n puheenjohtaja Ilpo Lommi, puh. 0440 675 949

 

  

Jaa
 

 

 

 

Autotalo HartikainenVRdeko.INGMANSaint-Gobain Rakennustuotteet Oy   Casseli Catering
www.hotellimaailma.fiMalaco TV MIXYLE

ILTALEHTI 

Savon Sanomat
K-rautaRuukkiTM RakennusmaailmaUponorPetraHARTWALL
 

Sivun alkuun