Maailmanmestari Matti Heikkinen haluaa asettua Jyväskylään
Hiihdon maailmanmestari Matti Heikkinen ja Jyväskylän kaupunki ovat solmineet vuoden 2014 loppuun ulottuvan markkinointiyhteistyösopimuksen. Markkinointiyhteistyö liittyy vuonna 2014 Äijälänrannassa järjestettäviin valtakunnallisiin Asuntomessuihin.
Matti Heikkinen sitoutuu tuomaan Jyväskylää esille myönteisellä ja positiivisella tavalla haastatteluissa, lausunnoissaan ja viestinnässään. Kaupunki voi esimerkiksi käyttää Matti Heikkisen nimeä, kuvaa ja ääntä markkinoinnissa, mainonnassa ja tiedottamisessa. Kaupunki saa lisäksi mainostilaa Matti Heikkisen vapaa-ajanasussa ja verkkosivuilla osoitteessa http://www.mattiheikkinen.fi.
Matti Heikkinen on käytettävissä erityisesti vuoden 2014 Asuntomessuihin liittyvässä markkinoinnissa ja erilaisissa kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.
Kaupunki maksaa Heikkisen kanssa toteutettavasta yhteistyöstä Suomen Hiihtourheilun Kannatussäätiön Matti Heikkisen valmennusrahastoon yhteensä 43 500 euroa vuosina 2011- 2014.
– Asuntomessut on erittäin näkyvä ja merkittävä tapahtuma, joka tuo Jyväskylään runsaasti kävijöitä ja lisää alueemme tunnettuutta. MM-hiihtäjä Matti Heikkinen on oivallinen henkilö edustamaan jyväskyläläisyyttä parhaimmillaan: hän on nuori perheellinen yliopisto-opiskelija ja menestynyt urheilija, joka haluaa asettua tänne asumaan. Hänen kanssaan on ilo tehdä yhteistyötä, sanoo kaupunginjohtaja Markku Andersson.
Suunnitelmissa omakotitalo asuntomessualueelle
Matti Heikkinen perheineen aikoo rakentaa vuoden 2014 asuntomessualueelle Äijälänrantaan omakotitalon. Asuntomessuille on perinteisesti pyritty saamaan joitakin suurta yleisöä kiinnostavia vetonaulakohteita ja MM-hiihtäjän kodista tulee varmasti sellainen.
Paikkakunnalla opiskelleiden lapsiperheiden kannustaminen asettumaan opiskelupaikkakunnalle on Jyväskylän kaupungin strategiankin mukaista.
Kajaanissa vuonna 1983 syntynyt Heikkinen on asunut Jyväskylässä jo vuodesta 2003 alkaen. Hiihdon ohessa hän opiskelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa pääaineenaan markkinointi. Heikkisen perheeseen kuuluvat vaimo ja yksi poika.
– Jyväskylä on pieni suuri kaupunki ja olemme viihtyneet täällä hyvin, Matti Heikkinen kertoo.
Hänen mukaansa Jyväskylän tärkeimpiä etuja ovat esimerkiksi keskeinen sijainti ja luonnonläheisyys.
Heikkisen perheellä messualueelle rakentamisen tavoitetaso on yhtä korkealla kuin muillakin: tontit luovutetaan rakentajille sen jälkeen, kun Asuntomessujen laaturyhmä on hyväksynyt tonteille rakennettavien rakennusten rakennuslupatasoiset piirustukset.
Myös tontin ostohinta määräytyy samalla tavalla kuin muilla – tontin rakennusoikeuden perusteella – eikä hinnasta saa ”maailmanmestarialennusta”. Messualueen pientalotonttien hinta on 185 euroa kerrosneliömetriltä. Jyväskylän mittakaavassa hinta on maltillisella tasolla.
Tontit hakuun maaliskuussa
Jyväskylän asuntomessualueen pientalotontit ovat tulossa yleiseen hakuun ensi maaliskuun alussa. Hakumenettelyä ja rakentamisprosessia esitellään kaikille kiinnostuneille avoimessa tonttifoorumissa 22.2.2012 kello 18–20 Vanhassa Ortopediassa (Vaasankatu 2, auditorio Volmari).
Asuntomessualueella on yhteensä 37 pientalotonttia. Tonttien koot vaihtelevat 571 ja 1 823 neliömetrin välillä. Tarjolla on runsaasti tavallista isompia, yli 1000 neliömetrin suuruisia tontteja. Äijälänranta sijaitsee luonnonläheisellä paikalla Jyväsjärven itäpäässä vain noin viiden kilometrin etäisyydellä kaupungin keskustasta.
Lisätietoja (sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@jkl.fi):
- kaupunginjohtaja Markku Andersson, puh. (014) 266 1501
- markkinointiyhteistyö: viestintäjohtaja Helinä Mäenpää, p. (014) 266 1558
- Asuntomessujen yleiset asiat ja sopimukset: Asuntomessut Jyväskylässä 2014 -tapahtuman projektipäällikkö Erkki Jaala, p. (014) 266 7578
Verkkosivut:
- www.asuntomessut.fi/jyvaskyla
- www.jyvaskyla.fi/asuntomessut