Casa Humana -apuraha

Osuuskunta Suomen Asuntomessut myöntää vuosittain apurahoja ja tunnustuspalkintoja merkittävästä toiminnasta ihmisten asumisen laadun parantamiseksi. Apurahoja on myönnetty vuodesta 1981, jolloin perustettiin asuntomessurahasto.

Vuodesta 2002 lähtien apuraha on myönnetty nimellä Casa Humana. Apurahoilla ja palkinnoilla on tuettu muun muassa lapsen asemaa asumisessa, asumisen terveyttä ja ekologista asumista edistäviä tutkimuksia.

Casa Humana -tunnustusten pyrkimyksenä on edistää asuntoasioihin kohdistuvaa soveltavaa tutkimusta ja kokeilevaa toimintaa sekä tukea asuntokysymyksiä käsittelevää koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa.

Vuoden 2011 Casa Humana -apuraha Aalto-yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun muotoilun laitokselle sekä Kynnys ry:lle

Kummatkin apurahat ovat 22 500 euroa. Apuraha on yhteensä 45 000 euroa Osuuskunta Suomen Asuntomessujen 45-vuotisjuhlan kunniaksi.

Taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitos suunnittelee apurahan avulla liikuteltavan pienasunnon Asuntomessuille Tampereelle 2012. Kynnys ry on toteuttanut esteettömään pientalorakentamiseen ohjeistavan verkkosivuston.

Uusia asumisvaihtoehtoja nuorille ja ohjeet esteettömään rakentamiseen

Taideteollisen Korkeakoulun muotoilun laitoksen hanke liittyy Aalto-yliopiston ja Suomen Asuntomessujen yhteiseen tavoitteeseen tutkia nuorten asumiseen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Hankkeen avulla kehitetään innovatiivisia ratkaisumalleja asuntosuunnittelun tarpeisiin.

Hankkeen koerakennusmahdollisuuksia ovat muun muassa vaihtoehtoinen tonttimaan käyttö, kuten autopaikkaruudun hyödyntäminen liikuteltavan pienasunnon sijoituspaikkana, kattopintojen hyödyntäminen lisärakentamisessa, olemassa olevien tehdaskiinteistöjen käyttäminen tonttimaana, asumisen uusi yhteisöllisyys, sosiaalisen median vaikutukset asumisessa, luonnonmukaisuus ja lähiviljely asunnon katolla. Hankkeessa perehdytään asumisen liikkuvuuteen ja sen vaikutuksiin asumisratkaisuihin.

– Tämä on hieno mahdollisuus tutkia uudenlaisia asumismuotoja ja tuoda vaihtoehtoisia malleja vakiintuneisiin rakentamisen ja suunnittelun konventioihin. Pienetkin esimerkit voivat kääntää asuntotuotannon isoa pyörää piirun verran moniarvoisempaan suuntaan, sanovat Aalto-yliopiston professori Pentti Kareoja ja lehtori Vesa Damski.

Kynnys ry:n Kynnys konsultit toteuttavat yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa esteettömän rakentamisen verkkosivuston, joka ohjeistaa ja motivoi esteettömään rakentamiseen. Se kohdennetaan erityisesti pientalorakentajille.

– Esteettömyys on asuinrakentamisessa hyvää toiminnallisuutta. Esteetön asunto on toimiva myös elämäntilanteiden muuttuessa, sanoo Kynnys konsulttien arkkitehti Niina Kilpelä.

– Suomen Asuntomessuille on tärkeää olla mukana kehittämässä asuntorakentamista useaan suuntaan. Haluamme olla luomassa asumisen vaihtoehtoja nykynuorille, joita perinteinen asuminen ei välttämättä enää puhuttele. Samoin esteettömästä rakentamisesta tiedottaminen ja sen edistäminen ovat pitkään olleet tavoitteinamme, miettii Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.

 

 
Vuonna 2011 apuraha myönnettiin Aalto-yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun muotoilun laitokselle sekä Kynnys ry:lle. Taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitos suunnittelee apurahan avulla liikuteltavan pienasunnon Asuntomessuille Tampereelle 2012. Kynnys ry toteuttaa esteettömään pientalorakentamiseen ohjeistavan verkkosivuston.
 

Vuonna 2009  apuraha myönnettiin Tampereen teknilliselle yliopistolle. Apurahan turvin TTY toteuttaa hankkeen, jonka tarkoituksena on suunnitella minimikoti asuntomessuille Kuopioon 2010.