Saapuminen messuille
Näin tulet Asuntomessuille Kokkolaan
Kokkolaan on hyvät liikenneyhteydet joka puolelta maata. Asuntomessualue sijaitsee meren rannalla noin kahden kilometrin päässä Kokkolan kaupungin ydinkeskustasta, Vanhansatamanlahden pohjukassa.
Autoilla ja moottoripyörillä tuleville opastus Asuntomessujen pysäköintialueelle alkaa kaikista suunnista hyvissä ajoin ennen Kokkolan taajama-aluetta. Pysäköintialueen navigaattoriin laitettava osoite on Pohjoisväylä, joka ohjaa ajamaan Kokkolan keskustan halki. Liikenteen sujuvuuden takaamiseksi pyydämme ystävällisesti, että messuvieraat noudattaisivat opasteita eivätkä ajaisi P-alueelle navigaattorin neuvomaa reittiä.
Autolla
Omalla autolla saapuvien messuvieraiden pääpysäköintialue sijaitsee Kokkolan keskustan tuntumassa, noin 1,5 kilometrin päässä asuntomessualueelta. Pysäköintialueelle on opastus pääteiltä.
Pysäköinti maksaa lippukassalta 7 € ja paikoitusalueelta ostettaessa 10 € per auto.
Pysäköinmaksu sisältää non-stop-messubussikuljetuksen pysäköintialueelta messuportille ja takaisin. Pysäköintialueelle palaavat messubussit kulkevat aina Kokkolan keskustan ja vanhakaupunki Neristanin kautta. Reitin varrella on kaikkiaan kahdeksan pysäkkiä. Kyytiin ja kyydistä pois saa nousta missä haluaa. Bussit liikennöivät kello 9.45–18.30.
Huom! Messualueen läheisyydessä ei ole henkilöautojen pysäköintimahdollisuutta.
Messujen pysäköintialue ja non-stop-bussikuljetuksen reitti kartalla:

HUOM! Messubussi on kaikille ilmainen. Reitin varrella on 8 pysäkkiä.
Messubussien pysäköintipaikat:
- Asuntomessujen pääpaikoitusalue:
- Kokkolan Urheilutalon vieressä ja Uintikeskus Vesi-Veijarin takana
- Tehtaankatu 13, (Matkahuollon kohdalla)
- Rautatienkadulla, (rautatieaseman vieressä Yritystalo Ewaldin kohdalla)
- Ristirannankatu 8, (Matkatoimisto Matka-Vekkaa vastapäätä)
- Torikatu 27, (Kauppatorin kohdalla)
- Mannerheiminaukio 4, (Raatihuoneen kohdalla)
- Isokatu 36, (oheiskohde Knapen talon kohdalla)
- Asuntomessualueen pysäköintialueella
Moottoripyörällä
Moottoripyörien pysäköintialue sijaitsee pääpysäköintialueen yhteydessä. Alueella on mahdollisuus varustesäilytykseen.
Keskustasta messubussilla, pyörällä tai kävellen
Kokkola on valittu vuoden 2011 pyöräilykaupungiksi ja keskustasta on asuntomessualueelle matkaa vain pari kilometriä. Lyhyen matkan taittaa nopeasti kaupunginsalmi Suntin viehättävää rantaraittia pitkin kävellen tai pyöräillen. Pyöräparkki sijaitsee messuportin vieressä. Keskustasta liikennöi myös non-stop-messubussi (katso reittikartta yllä).
Invapysäköinti
Invapysäköinti sijaitsee aivan messuportin vieressä ja on maksuton.
Tilausbussit
Linja-autolla saapuvat ryhmät voivat jäädä kyydistä messuportilla. Tilausbussien pysäköintialue sijaitsee messualueen läheisyydessä.
Lähestysmiskartta:
Karavaanarit
Karavaanareilla eturivin paikka Kokkolan Asuntomessuilla!
Kokkolassa yöpyville karavaanareille on varattu Kokkolasta kaksi eri aluetta. Paikkoja on sekä messualueen lähellä sijaitsevassa Kokkola-Campingissa että Köykärinmäen maastohiihtokeskuksessa.
Karavaanaripaikkoja koordinoi:
Kokkola Camping / Erkki Ahtiainen
puh. +358 (0) 6 831 4006
Meritie 10, 67200 Kokkola (asuntomessualueen vieressä)
Kokkolaan päiväksi saapuvat noudattavat samoja ohjeita kuin autoilijat. Pääparkkipaikalla on tilaa myös karavaanareille.
Lentäen, junalla tai linja-autolla
Kokkolan lentokenttä sijaitsee Kruunupyyssä, 22 km Kokkolasta kaakkoon. Kentältä on lähtöjä Helsinkiin päivittäin ja suoria tilausvuoroja etelään. Bussi Kokkolasta lentoasemalle lähtee Mannerheiminaukioilta 60 min ennen koneen lähtöä.
Edestakainen lentoreitti Skellefteåhon alkaa 1.8.2011!
Liikennöinti kolme kertaa viikossa: lentopäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai.
Aikataulut:
Kokkola-Pietarsaari klo 11:05 >> Skellefteå klo 10:40
Skellefteå klo 12:25 >> Kokkola-Pietarsaari klo 14:00
Aikataulut ja varaukset: www.fc.fi
Junalla pääsee suoraan Kokkolan keskustaan. Rautatieasemalta asuntomessualueelle on matkaa 2,5 km. Matka mm. Helsingistä Pendolinolla kestää vajaan 4 tuntia. Katso aikataulut VR:n aikataulupalvelusta.
Linja-autoasema sijaitsee Kokkolassa 200 metriä rautatieasemalta. Kokkolassa kohtaa kolme valtatietä (8,13 ja 28). Päivittäin lähtöjä pohjoiseen, etelään ja itään. Aikataulutiedustelut Matkahuollosta.
Non-stop-messubussireitti kulkee rautatieaseman ja linja-autoaseman ohitse.
Veneellä
Messualueen oma pienvenesatama on messujen aikaan varattu messuihin liittyvien tapahtumien järjestämiseen, mutta muutaman minuutin kävelymatkan pääsä messuportilta on vierasvenepaikkoja. Suntinsuun laiturissa, m/s Jennyn ja m/s Jaanan laituripaikkojen takana, on vapaata laituritilaa vieraita varten.
Kaikki liikenne messualueelle tapahtuu keskitetysti pääportin kautta. Sisääntulevan liikenteen keskittäminen pääportille on myös resurssi- ja turvallisuuskysymys.
Mikäli Suntinsuulta tila loppuu kesken, palvelee venematkalaisia myös neljä muuta vierassatamaa kanta-Kokkolassa, joista asuntomessualuetta lähimpinä ovat Mustakari ja Elba. Lisätietoja Kokkolan vierassatamista on Kokkolan kaupungin sivuilla liikunta- ja vapaa-aikapalveluiden alla kohdassa veneily.