Mäntsälä 1992

Asuntomessut Mäntsälässä 1992

 

 

Asuntomessut toteutettiin 10 ha:n mäntymetsäiselle rinnealueelle. Mäntsälän messualueen suunnittelu perustui yleiseen arkkitehtikilpailuun ja sinne  valmistui 52 asuntoa, joista näytteille asetettiin 38 asuntoa. Niistä 26 oli omakotitaloissa ja loput rivitaloissa. Rivitaloihin toteutettiin sekä omistus-, vuokra- että uutuutena  ns. asumisoikeusasuntoja.

 

 

Asuntomessut Mäntsälässä 1992



Keskeisenä teemana tuotiin esille rakentamista ja asumista ns. kestävän kehityksen periaatteilla, joita esiteltiin mm. jätehuollon ja kierrätyksen osalta ja mm. esittelemällä talojen  monipuolisia lämmitysratkaisuja. Alueella sijainnut vanhainkoti saneerattiin päiväkodiksi ja ulkopuolisena kohteena esiteltiin maatilan päärakennuksen peruskorjaus.

Puurakentaminen oli vahvasti esillä ja alueella oli näytteillä mm. taajamarakentamiseen kehitettyjä hirsitalotyyppejä. Omakotiratkaisuissa esiteltiin kevyellä väestönsuojalla varustettu talo.

Yleisöäänestyksen voitti ensimmäistä kertaa ruotsalainen tyyppitalo Myresjöhus.