
Tornio 1987
Tornion Kallioputaan messualue rakennettiini jo olemassaolevaan kaupunkirakenteeseen kiinteästi liittyvälle 14,5 ha:n alueelle tavoitteena pohjoisten luonnonolosuhteiden huomioiminen. Alueelle rakennettiin 19 erillisomakotitaloa, kolme asunto-osakeyhtiötä ja yksi kaupungin vuokrayhtiö. Erilliskohteena esiteltiin peruskorjattu kaupungin kerrostalo sekä yksi maatilakohde. Viherrakentaminen pohjoisen ehdoilla tuotiin esille messualueelle rakennetun laajan arboretum-puiston avulla.
Pienkerros- ja rivitalot toteuttiin pihapiirimäisinä kokonaisuuksina. Omakotitoteutuksissa oli mukana myös ruotsalaisia talotuottajia.
Arboretum-puistoon istutettiin kaikkiaan yli 300 pohjoisilla alueilla viihtyvää kasvilajiketta. Myös julkisten kaupunkitilojen kalusteiden kehittäminen oli messuteemana tuotesuunnittelukilpailun avulla.