raitti.jpg

 

 

Asuntomessut Hämeenlinnassa 2007

 

 

Vuoden 2007 asuntomessut pidettiin Hämeenlinnassa hyvien liikenneyhteyksien varrella, luonnonkauniilla Harvoilanmäellä. Harvoilanmäelle rakennettiin sympaattinen ja pientalovoittoinen asuntoalue, jossa nähtävää löytyi jokaiseen makuun.

 

Tarjolla koko rakentamisen kirjo

 

Hämeenlinnan messutarjonta oli monipuolinen ja alueella nähtiin yhteensä 54 kohdetta. Näytteillä oli asuntoja erilaisten ihmisten asumistarpeisiin, sillä talot suunniteltiin rakennuttajaperheiden tai tulevien asukkaiden toiveiden mukaisesti.

 

Messukohteina oli moderneja ja perinteisiä omakotitaloja, paritaloja, kytkettyjä pientaloja sekä vuokra- tai omistuskohteiksi tarkoitettuja kerrostaloasuntoja. Esillä olivat kaikki rakennusmateriaalit: kivi, tiili, harkko, puu, teräs ja hirsi. Näytteillä oli myös parhaita ideoita kodin kaikkiin tiloihin.

 

Puistot sekä osaksi luonnontilaan jätettävät tontit tekevät alueesta luonnonläheisen ja sympaattisen.

 

Esikuvana hämäläinen raitti

 

Harvoilanmäen asuntomessualueen omaleimaisuus syntyy yhteisöllisyydestä sekä vanhan ja uuden rakentamistavan yhdistämisestä. Suunnittelun lähtökohtana oli perinteinen hämäläinen raitti, jossa messutalot rakennetaan katuun kiinni. Ihmiset kohtaavat toisensa jalkakäytävillä, puistoissa ja aukioilla, mutta jokaisella talolla on myös yksityinen pihan puoli.

 

 


Jaa

Yhteistyökumppanit

                 casseli.gif 

       fortum_logo_I.gif      

           466_Hartwall_ban.gif 

    HeSa.gif 

              749_IltaSanomat.jpg

                  807_Ingman_logo.jpg

              paroc_uusi.gif 

           PT-01-cmyk.jpg 

                   755_Nova_ban.jpg 

        Ruukki_rgb.jpg 

                topi.gif 

             uponor2.gif 

                  vr.gif 

             VCC_CMYK_L.jpg 

              Veikkaus_3D_CMYK_450mm.jpg

              RANTASIPI.jpg

                        tm.gif 

                      753_Deko.jpg 

   

Sivun alkuun