Omatalo Ruusuvuori: Media tutustui messualueeseen
Taas on aikaa kulunut ja paljon on asioita mennyt eteenpäin. Väliseinien rungot ovat valmiina ja nyt alkaa huoneidenkin koot hahmottua. Kaikki tilat näyttävät onneksi juuri siltä, miltä pitikin.
Saimme Sarkkisen Anun kanssa puutarhasuunnitelman valmiiksi ja siitä tuli mielestämme oikein hyvä. Pihaamme tulee monta terassia; katettu 24 neliön atriumterassi, auringonottoterassi; kylpypaljuterassi ja aamukahviterassi. Näillä terasseilla kelpaa viettää aikaansa auringonkierron mukaan. Pihaamme rakennetaan myös puutarha-allas, mihin tulee kaloja, sekä savustuspaikka, missä emme kuitenkaan savusta oman pihamme lemmikkikaloja, vaan niitä, mitä isäntä toivottavasti saa runsain mitoin, kunhan taas rakentamisen jälkeen kerkiää kalastamaan =)
1.11. oli media kyläilemässä messualueella ja melkoinen kuhina talossamme olikin. Reilun tunnin ajan olimme kuin suurempiakin julkkiksia, kun meitä haastateltiin ja kuvattiin eri lehtien toimesta. Aamulehdessäkin oli juttu talostamme. Siihen haluaisinkin kommentoida sen verran, että lause "On surullista nähdä taloja, joissa ei ole tilaa sohvalle tai televisiolle", tarkoitti siis sitä, että kun tarkastelee pohjakuvia uusista rakennettavista taloista, niin liian usein olohuoneet ovat niin pieniä, epäkäytännöllisen muotoisia tai seinäpinnat rikkonaisia, että niihin ei saa oikein mitenkään järkevästi sijoiteltua kalustusta. Messutalomme pohjakuvaa suunniteltaessa, meillä oli koko ajan, kaikissa tiloissa, kalusteet mukana ja samalla katsottiin, kuinka ne ko. tilaan mahtuvat/sijoittuvat. Näin ei ainakaan pitäisi tulla mitään isompaa yllätystä niiden suhteen.
Median vierailun jälkeen pidimme sisustustiimin kanssa palaverin Nekalan Rauta-Otrassa. Päivitimme tilannetta, missä mennään sisustuksen suhteen. Joitakin asioita on jo loksahtanut kohdilleen, mutta paljon on vielä mietittävää. Meitä auttaa valinnoissa täällä Tampereen päässä Keskon Erika Tarko-Viljanen ja Vantaan Rautakeskossa Designer, Visual Manager Päivi Laitinen-Slotte. Tarkoituksena olisi, että talomme kalustuksessa ja sisustuksessa käytetään K-ketjun tuotteita.
Keskiviikkona poikkesimme taas Toijalassa sähkösuunnittelijamme luona, jotta uusi valaistussuunnitelma saataisiin päivitettyä sähkökuviin. Pian olisi tarkoitus aloittaa sähköjen asennukset. Toivottavasti saamme kohta myös maalämpöpumpun toimintaan ja lämmöt päälle. Kun sähköt on vedetty väliseinien runkoihin, Hemmo meinaa itse aloittaa seinien levyttämisen, paklaamisen ja hiomisen, vaikka se ei olekaan kuulemma mitään kauhean mukavaa hommaa.
Lumonin terassitoimitus pitäisi tulla vielä marraskuun aikana. Eipähän ole senkään asennus sitten ohjelmassa keväällä, jolloin on varmasti kaikkea muutakin puuhaa. Arin pitää jatkaa mm. terassin kivipintojen muuraus loppuun heti, kun keväällä säät antava myöten. Niitä ei voi tehdä, ennen kuin terassin runko on paikoillaan.
Ennen talven tuloa (onneksi se on myöhässä aikataulusta =) on tarkoitus vielä muokata pihaa ja tuoda siihen maata niin, että piha olisi mahdollisemman valmis alusta ensi keväänä, kun aloitetaan kasvien istuttaminen ja kivetysten rakentaminen. Puutarha-allas on tarkoitus myös muotoilla vielä ennen lumentuloa malliinsa. Lopullinen muokkaus ja ”verhoilu” tehdään sitten keväällä.

Omatalo Ruusuvuori: Unelmakoti, josta tuli totta...
Omatalo Ruusuvuoressa on VTT:n kanssa kehitetyt LowEnergy-matalaenergia-rakenteet, joilla saavutetaan A-luokan energiatehokkuus. Lisäksi taloon tulee Lämpö Ässän maalämpöpumppu (täysteho), mikä takaa sen, että talo alittaa kirkkaasti vuoden 2012 voimaantulevat tiukentuneet energiamääräykset. Perheemme, pariskunta Ruusuvuori, kohta täysi-ikäinen poika ja 7-vuotias parsonrussellinterrieri Zorro ovat talon tulevat asukkaat.
Jätä kommentti
Arkisto
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (2)
- Tammikuu 2012 (2)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (1)
- Lokakuu 2011 (2)
- Syyskuu 2011 (3)
- Elokuu 2011 (1)
- Heinäkuu 2011 (6)
- Kesäkuu 2011 (8)
- Toukokuu 2011 (2)
Kommentit