Tervakukka: Ensimmäiset kunnon talkoot takana

Aika on mennyt eteenpäin taas huimaa vauhtia ja projektikin onneksi jonkin verran, joskaan ei ihan alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Välissä on odoteltu niin maansiirtoammattilaisia kuin itse maatakin. Kuluneen kuukauden aikana on lopulta saatu aikaiseksi perustukset ja lisätäytöt tontille. Viime viikolla oli lattiavalun vuoro ja nyt vihdoin Greenbuildin pystytysurakka pääsee alkamaan.

Aiemmin jo kerroin, että meillä ei ollut ajatuksena ryhtyä omakotitalorakentajiksi, mutta huomasimme sitten kuitenkin olevamme hakemassa messutonttia. Kun sitten projektiin lähdettiin, ajatuksena oli, että teetämme kaikki työt ammattilaisilla – ja tämäkin jäi vain ajatukseksi. Toissa viikolla oltiin tilanteessa, että meillä oli kaivinkonekuski muttei apumiestä. Koska meillä oli kiire saada työmaata eteenpäin, ratkaisuna Mikko vietti pari päivää apumiehen hommissa mm. perustuksen lattiatäyttöjä tärytellen. Toissa viikonloppu taas vietettiin lattiastyrokseja asennellen. Siitä ei oltaisi selvitty millään ilman ystäviä, jotka saapuivat apuun lyhyellä varoitusajalla. Suuren suuri kiitos teille talkoolaisille!

Lokakuun aikana on tarkoitus saada myös sisustussuunnitelmaa vauhdilla eteenpäin. Onneksi meillä on apuna osaava sisustussuunnittelija, jonka ehdotusten pohjalta saa tehdä tarvittavat valinnat. Nytkin valintoja tuntuu silti olevan liian monta. Koska kaikki kriteerit valitettavan harvoin yhdistyvät täysin, on jatkuvasti tehtävä valintoja painottaako ekologisuutta, helppohoitoisuutta, esteettisyyttä vai hintaa.  Tiedossa on siis monta pitkää syysiltaa eri vaihtoehtoja puntaroiden.

PS. Viime blogissa luvatut urakoitsijajulkistukset ja urakkatarjoustarinat luvassa myöhemmin

Tervakukka - ideasiemenestä unelmien kodiksi 

Tervakukka on puupassiivitalo, jonka rakennuttajana ja tulevina asukkaina on pariskunta Kuitunen. Blogia lukemalla pääset tutustumaan paitsi projektin etenemiseen, myös talon ideologiaan, projektin yhteistyökumppaneihin ja tulevien asukkaiden ajatuksiin rakentamisesta. Noin kerran kuukaudessa kirjoittajana on rakennuttajien sijaan joku yhteistyökumppanin edustaja kertomassa oman näkökulmansa projektista.

Kommentit

Jätä kommentti

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.