Ääniympäristö
Valaistus ja värit, ääniympäristö
Tilan vaikutelma ei ole ainoastaan mitoitusasia vaan siihen vaikuttavat myös valaistus, värit ja ääniympäristö. Värisävyjen näkyminen edellyttää hyvää valaistusta. Valaistus on osa tunnelmaa, mutta myös tärkeä turvallisuustekijä. Hyvä valaistus auttaa myös heikkokuuloista henkilöä.
Valaistuksen tulee olla hyvä ja tasainen sekä mielellään myös himmennettävissä. Hyvä valaistus ei häikäise. Ulkotiloissa viimeaikoina suosituksi tulleet kulkuväyliin upotetut, ylöspäin suunnatut valaisimet aiheuttavat helposti häikäisyä, kun pimeällä yritetään seurata kulkureitin pintaa.
Tekstiilit pehmentävät asunnon ääniympäristöä ja vaimentavat kuulemista hankaloittavia hälyääniä ja vähentävät liiallista kaikua. Akustoivia materiaaleja on nykyään myös erilaisissa sisutuselementeissä, kuten esimerkeiksi tauluissa. Mahdollinen äänentoisto ja kuulemisen apuvälineet eri tiloissa kannattaa ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jolloin ratkaisut saadaan tarvittaessa piilotettua rakenteisiin. Esimerkiksi induktiosilmukka voidaan asentaa jo rakentamisvaiheessa.
Muistilista
- Onko valaistussuunnitteluun kiinnitetty huomiota?
- riittävä, tasainen, tarvittaessa himmennettävissä
- Onko liiallisen jälkikaiun estosta huolehdittu?
- Onko äänentoistolaitteet tai kuulemisen apuvälineet huomioitu suunnittelussa?
Lisätietoja
Täällä kaikuu! - Kun tilavan moderni asunto onkin akustinen painajainen
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/taalla+kaikuu++kun+tilavan+moderni+asunto+onkin+akustinen+painajainen/a342436
Valaistus, värit ja kontrastit
http://www.nkl.fi/fi/etusivu/oikeus/lausunto/suositukset/4984#4.1.1
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/valaistus__varit_ja_kontrastit/
http://www.korjaustieto.fi/pientalot/johdanto-pientalon-esteettomyyteen/muita-esteettomaan-pientaloihin-liittyvia-tekijoita.html