Tasoerot

Tasoerot


Portaat

Portaiden käyttöturvallisuuteen vaikuttaa suuresti niiden mitoitus. Suoravartiset portaat ovat turvallisimmat. Askelman nousun ja etenemän tulee olla sopivassa suhteessa, jotta liikkuminen on mahdollisimman helppoa. Ulko- ja sisätilojen portaiden mitoitusohjeet eroavat toisistaan. Askelmien reunojen tulee erottua selkeästi ja portaiden olla hyvin valaistut, jotta vältytään tapaturmilta. Askelmien reunojen erottumiseksi tehtyihin ratkaisuihin voidaan myös yhdistää erilaisia liukuesteitä.


Portaat tulee aina varustaa käsijohtein. Portaan molemmin puolin sijoitetut käsijohteet tarjoavat parhaimman mahdollisen tuen liikkumiseen. Käsijohteen mallin tulee olla sellainen, että siitä saa pitävän otteen.


Luiskat

Portaiden lisäksi sisäänkäynnit ja pihojen tasoerot kannattaa varustaa luiskalla. Luiska on toimiva ratkaisu alle metrin suuruisissa tasoeroissa. Luiska johtaa aina tasanteelta tasanteelle. (Ks. Sisäänkäynti / tasanne.) Yli metrin tasoeroissa kaltevuudeltaan käyttökelpoiseksi mitoitetusta luiskasta tulee varsin pitkä, mikä hankaloittaa usein sen sijoittamista. Tällöin nostin (hissi / pyörätuolihissi) on varteenotettava vaihtoehto. Luiskalle tai nostimelle tulisi aina varata tila sisäänkäynnin yhteyteen, jos sitä ei jostain syystä toteuteta heti rakentamisvaiheessa. Ainoastaan toteutetut portaattomat vaihtoehdot mahdollistavat kuitenkin vierailtavuuden asunnossa.


Luiskan riittävän loiva pituuskaltevuus on edellytys sen toimivuudelle. Sisätiloissa tai niihin verrattavissa olevassa tilassa, katetussa ulkotilassa tai lämmityksellä varustettuna, luiskan enimmäiskaltevuus on 8 %. Mikäli luiskan pituus on tällöin yli 6 m, varustetaan se välitasanteella. Yhtenäisenä jatkuvan luiskan pituuskaltevuuden maksimi on 5 %. Tämä on myös soveltuva enimmäiskaltevuus ulkotiloissa sijaitsevalle luiskalle.


Luiska varustetaan aina käsijohtein. Kaidevaatimukseen vaikuttaa mahdollinen putoamiskorkeus. Mikäli luiska ei rajaudu kiinteään rakenteeseen (kuten seinään), varustetaan se 50 mm korkealla suojareunalla. Suojareuna estää pyörätuolin tai lastenvaunujen ja -rattaiden pyöriä luisumasta reunan yli. Kuten portaissa, myös luiskissa tasoeron helppo havaittavuus on tärkeää. Sitä voidaan korostaa esimerkiksi materiaalinvaihdoksella.


Käsijohteet

Portaat ja luiskat kannattaa aina varustaa molemminpuolisin käsijohtein. Käsijohteiden normaali sijoituskorkeus on 900 mm. Käsijohteet voidaan myös sijoittaa kahdelle eri korkeudelle (700 mm ja 900 mm), jolloin alempi soveltuu esimerkiksi lapsille. Käsijohteen muodon tulee olla sellainen, että siitä saa pitävän otteen. Käsijohteen kiinnityspisteiden tulee sijaita niin, että ne eivät estä käden liu’uttamista johdetta pitkin. Käsijohteen tulee olla yhtenäinen ja jatkua vähintään 300 mm yli portaan päättymiskohdan. Käsijohteen päät muotoillaan niin, etteivät ne aiheuta takertumisvaaraa.

 

”Portaassa ja luiskassa käsijohde on asennettava koko pituudelle. Käsijohteen tulee olla mitoitettu niin, että siitä saa tukevan otteen. Käsijohteen pää on muotoiltava turvalliseksi.”

Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F2 Rakennuksen käyttöturvallisuus


Hissit ja pyörätuolihissit

Myös pientaloon voi sijoittaa hissin tai tasonostimen. Hissi helpottaa liikkumista useampikerroksisessa asunnossa, vaikkei varsinaisia liikkumisen esteitä asukkailla olisikaan. Vaikkei hissiä heti hankittaisikaan, kannattaa sen sijoittamiseksi jatkossa suunnitella tilavaraus. Tilaa voidaan käyttää ensin esimerkiksi vaatehuoneena ja asentaa hissi myöhemmin. Myös portaita varten tehtävä aukotus voidaan suunnitella niin, että hissi voidaan asentaa myöhemmin portaiden yhteyteen.


Ulkotiloihin sijoitettavan nostimen tilavarauksessa kannattaa ottaa huomioon, että nostimen tulisi mieluiten sijaita katetussa tilassa.


Muistilista

  • Portaat:
    • muoto (suoravartinen/suorasyöksyinen ja välitasanteellinen porras turvallisin)
    • mitoitus (nousun suhde etenemään, erilainen mitoitus ulkona ja sisätiloissa)
    • askelmien reunojen erottuminen ja liukuesteet
  • Luiska:
    • kaltevuus enintään 8 % (1:12,5)
    • suojareunat (50 mm), jos ei rajaudu seinään tai muuhun kiinteään rakenteeseen
    • käsijohteet molemmilla puolilla
    • alkaa ja päättyy tasanteelle (ei suoraan oven kynnykseen)
    • kattaminen tai lämmittäminen parantavat käytettävyyttä talviolosuhteissa
  • Käsijohteet:
    • molemmin puolin portaita ja luiskia
    • jatkuu yhtenäisenä koko matkalla ja vähintään 300 mm yli portaan alkamis-/päättymiskohdan
    • sopiva korkeus 900 mm (jos kahdella korkeudella 700 mm ja 900 mm)
    • muotoilu mahdollistaa pitävän otteen saamisen, kiinnitys ei estä käden liu’uttamista
  • Hissit ja pyörätuolihissit:
    • Tilavaraus hissille?


Lisätietoja

Ympäristöministeriö, Rakentamismääräyskokoelman osa F2, Rakennuksen käyttöturvallisuus, määräykset ja ohjeet 2001 http://www.finlex.fi/pdf/normit/6376-F2.pdf


Portaat
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/luiskat__portaat_ja_kasijohteet/portaat/


Luiskat
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/luiskat__portaat_ja_kasijohteet/luiskat/


Käsijohteet 
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/luiskat__portaat_ja_kasijohteet/kasijohteet/


Pyörätuolihissit (pysty-, porras- ja porrastuolihissit)
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/pyoratuolihissit/

 

Hissin oviaukko

 

Portaaton sisäänkäynti, näkymä pihalta

 

Luiska kuistilta pihalle. Kaide toimii käsijohteena.