Wc- ja pesutilat

Wc- ja pesutilat

 

Väljät wc- ja pesutilat helpottavat lapsiperheiden arkea ja mahdollistavat tilojen käytön myös apuvälineiden kanssa. Väljät tilat ovat haluttuja, sillä silloin niihin saadaan sijoitettua myös tarvittavat säilytystilat sekä mahdollisesti myös pesukone ja pyykinkuivaustilat.


tilava pesuhuone


Useampikerroksisessa asunnossa tilavin wc- ja pesutila kannattaa sijoittaa sisääntulokerrokseen. Tällöin asunto toimii, ainakin tilapäisesti, myös tilanteissa, joissa liikkuminen portaissa on hankalaa. Wc- ja pesutilojen sijoittaminen kaikkiin niihin kerroksiin, joissa on asuintiloja vähentää tarvetta portaissa kulkemiseen.

Wc- ja pesutoiminnot halutaan usein erottaa toisistaan. Yhdistetyn tilan etuna on kuitenkin usein sen väljyys. Esimerkiksi lasten avustaminen tai liikkuminen apuvälineillä on tällöin helpompaa. Tilan toimivuuteen voidaan vaikuttaa myös kalusteiden ja varusteiden sijoittelulla. Wc-istuimen sijainti pesualtaan läheisyydessä mahdollistaa käsienpesun myös istuen. Wc-istuimen viereen sijoitettu suihkutila (leveys 900 mm) taas helpottaa peseytyvien lasten avustamista tai mahdollistaa vapaan tilan käytön siirryttäessä esimerkiksi pyörätuolista wc-istuimelle. Apuvälineiden käytön kannalta tulisi löytyä myös riittävästi vapaata tilaa. Hyvällä suunnittelulla tämä tila on hyödynnettävissä myös muuhun.


”Asuinhuoneistossa wc- pesutila soveltuu pyörätuolin ja pyörällisen kävelytelineen käyttöön esimerkiksi silloin, kun tilaan sijoitetaan pesuallas ja wc- istuin siten, että wc- istuimen toiselle puolelle jää 800 mm vapaa tila, johon voi sijoittaa suihkun ilman suihkuallasta; ja wc-istuimen, pesualtaan ja muiden kalusteiden eteen jää ainakin pyörätuolin kääntymisympyrän mitoittama vapaa tila.”

Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Esteetön rakennus


Pienempien wc- ja pesutilojen osalta kannattaa suunnitteluvaiheessa pohtia jo mahdollisia laajentamisvaihtoehtoja. Kaikkien wc- ja pesutilojen seinärakenteissa tulisi huomioida mahdollisuus tukikaiteiden ja suihkuistuimien asentamiseen tarvittaessa. Suihkuistuin on mukava lisä kaikille käyttäjille ja tukikaiteita voi hyödyntää myös säilytykseen, esimerkiksi pyyhetelineinä.

Perinteisten kynnysratkaisujen lisäksi tarjolla on nykyisin myös esteettömämpiä ratkaisuja kuten pneumaattiset kynnykset ja kynnyskaivot. Liukumattomat lattiamateriaalit ovat tärkeitä wc- ja pesutilojen turvallisuuden kannalta. Turvallinen lattia ei ole märkänäkään liukas. Hyvä valaistus on osa käyttöturvallisuutta. Väreillä voidaan helpottaa tilan hahmottamista – pesutiloissa liikutaan usein myös ilman silmälaseja. Läpinäkyvät rakenteet kuten löylyhuoneiden ovet ja suihkuseinämät tulee merkitä niin, etteivät ne aiheuta törmäysvaaraa.

 

pesutilan penkki ja tukikaide

 

Muistilista

  • Onko sisääntulokerroksessa tilava wc- ja pesutila, jossa on mahdollista toimia tarvittaessa myös apuvälineiden kanssa?
    • Onko wc-istuimen vieressä vapaata tilaa vähintään 800 mm, esim. suihku ilman kiinteää suihkukaappia?
    • Ulottuuko wc-istuimelta pesualtaan hanaan?
    • Ulottuuko wc-istuimelta helposti käsisuihkuun ja wc-paperitelineeseen?
  • Mahdollistavatko seinärakenteet tukikaiteiden ja suihkuistuimen kiinnityksen?
  • Onko lattiamateriaali liukumaton?
  • Onko valaistus hyvä ja tasainen?


Lisätietoja

Wc- ja pesutilat
http://www.esteeton.fi/portal/fi/tieto-osio/rakennettu_ymparisto/hygienia-_ja_saunatilat/kylpyhuone-_ja_wc-tilat/

Wc- ja peseytymistilat Korjaustieto.fi –sivusto, Ympäristöministeriö.
www.korjaustieto.fi/pientalot/johdanto-pientalon-esteettomyyteen/wc-ja-peseytymistilat.html

 

tukikaiteet

 

suihkuistuin

 

tilava pesuhuone

 

tukikaide pyyhetelineenä

 

Wc-tilasta on helppo kulkuyhteys asuinhuoneeseen.

 

tilava wc- ja pesuhuone

 

pesutila, pesukone sopivalla korkeudella

 

laatikosta vedettävä silityslauta

 

pesukone ja kuivausrumpu sopivalla käyttökorkeudella