
Asuntomessut Oulussa 2025 sijoittuu Hartaanselänrantaan, jonne on laadittu alueellinen taideohjelma. Se on Oulussa ensimmäinen laatuaan. Ohjelman toteuttamisesta on vastannut taidekoordinaattori-kuvataiteilija Moosa Myllykangas. Tavoitteena on ollut valita laadukkaita ammattilaisten tekemiä töitä, jotka kestävät hyvin aikaa.
Taide lisää tutkitusti elinympäristön viihtyisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Taideohjelman tavoitteena on, että taideteoksista muodostuu Hartaanselänrannalle maamerkkejä, jotka kulkevat mukana ihmisten elämänmatkalla, ja joista myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan.
Asuntomessualueelle rakentunut Hartaansilta on Oulun uusin maamerkki. Sen muoto jäljittelee lentävää lintua. Asuntomessuilla kuljetaan siltaa pitkin Hartaanselänrannan eri puolille sekä kohti Vaakunakylässä ja Lehtokylässä sijaitsevia messukoteja – matkalla pääsee ihastelemaan suistomaisemaa ja kauempana siintävää kaupungin keskustaa.
Taidetta on hankittu Oulun Asuntomessualueelle sekä taiderahalla että prosenttitaideperiaatteella. Taideraha muodostuu Hartaanselänrannan tonttien rakentajilta kerättävästä osuudesta ja Oulun kaupungin osuudesta. Prosenttitaide, jota alueen rakennuttajat toteuttavat, on ollut mukana Asuntomessualueen suunnittelussa alusta asti. Taiteilijavalintoja on tehty portfoliohaulla ja kutsukilpailulla.
Kaupungin kokoelmat karttuvat Asuntomessujen myötä
Holstinpuronpuistoon ja Hartaansillan läheiselle puistoalueelle sijoittuu kaksi isoa teosta, jotka on liitetty osaksi Oulun kaupungin taidekokoelmaa: Jenni Tieahon ympäristötaideteos koostuu kahdesta kolmemetrisestä hirvihahmosta, jotka ovat materiaaliltaan tervattua pajua ja paanua. Kimmo Schroderuksen veistos on puolestaan kiiltävää, haponkestävää terästä. Teosten kontrastisuus luo mielenkiintoisen kokonaisuuden alueelle, vaikka ne eivät visuaalisesti sijaitsekaan toistensa lähellä.
Holstinpuronpuistossa sijaitseva Jenni Tieahon Luona kuun, tähtien taivaankannen -ympäristötaideteos on toteemimainen veistos, joka koostuu kahdesta hirvihahmosta.
”Hirvet edustavat tasapainoa, jaloutta, johtajuutta ja kestävyyttä. Teoksen voisi kuvitella koristaneen myyttisiä Kalevalan kyliä ja Pohjolan portteja”, Tieaho kertoo.
Kimmo Schroderuksen Seikkailu erottuu kiiltävänä maisemasta.
”Seikkailu on reittikartta, suunnitelma, tai vaihtoehtoisesti kuvaus materian, energian tai ajatusten liikkumisesta”, kertoo Schroderus veistoksestaan.
Julkisessa taiteessa Schroderus pyrkii tarkoituksellisesti tekemään teoksistaan avoimia monenlaisille ajatuksille ja assosiaatioille.
Taiteelliset visiot ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä
Vaakunakylässä ja Lehtokylässä eli Hietasaaren puolella Hartaanselänrantaa myös arjen estetiikka on otettu huomioon. Jäteastiat ja venelaiturin portti ovat omia nähtävyyksiään.
Taiteilija Sakari Matinlaurin suunnittelema venelaiturin taideportti on corten-teräksestä tehty. Teräksen pinta muuttuu vuosien kuluessa.
*Sakari Matinlaurin taideportti Universumi toimii yhtenä katseenvangitsijana Vaakunarannassa. Kuvassa teosta viimeistellään. *
“Teoksen lähtökohtana on ollut vesi, joka poreilee. Voipa siinä nähdä yötaivaankin. Kyseessä on abstrakti teos, jonka tarkoituksena on herättää erilaisia mielikuvia," kertoo Matinlauri.
Alueen syväkeräysastiat ovat saaneet ympärilleen corten-teräksiset kuoret, joita koristavat Tiina Konttilan tekemät kuvitukset. Rei’itetyn teräslevyn ja keräysastian väliin on lisätty neonkeltainen akryyli kuvituksen esiintuomiseksi.
Alueen taidekoordinaattori on erityisen iloinen syväkeräysastioiden hauskasta ilmeestä.
“Tämä oli kaikkinensa palkitseva projekti, joka tehtiin yhteistyössä useamman tahon kanssa. Lopputuloksena näinkin arkinen asia kuin roska-astia saatiin kiinnostavaksi.”, kertoo Moosa Myllykangas.
Sähkö- ja jakokaapit taiteen alustana
Asuntomessualueella on myös sähkö- ja jakokaapeissa oululaisten taiteilijoiden teoskuvia tarrateippauksin. Kaikkiaan kolmentoista taiteilijan kuvat ilahduttavat alueella kulkijoita yllättävissäkin paikoissa. Kuvien aiheet on valikoitu alueelle sopiviksi yhteistyössä taiteilijoiden ja taidekoordinaattorin kanssa.
Teoskokonaisuuden toteutumisesta on kiittäminen myös yhteistyökumppaneita Oulun Energiaa ja DNA:ta, jotka olivat myötämielisiä kaappiensa koristamisesta.
Taidekuvia alueelta: vasen yläkulma Alex Rapp – Hietasaaresta, 1919; oikea yläkulma Heini Matveinen – A1654, 2022; Vasen alakulma Eeva-Kaisa Jakkila – Enkelinsiipi, 2013; keskellä alhaalla Mari Jäälinoja - Rakkaus on kuin ruusu, 2025; Oikea alakulma Emilia Laatikainen – Linnut, 2024.
Asuntomessuilla Oulussa pääset myös halutessasi osallistumaan erillisille taidekierroksille elokuussa Moosa Myllykankaan johdolla. Kierrokset järjestetään 6. ja 13. elokuuta klo 10.30-11.30. Lue ryhmävierailuista lisää täällä.
Koe pohjoisen kulttuuri Hartaanselänrannan Asuntomessualueella 18.7.-17.8.2025. Tervetuloa Asuntomessuille!