Sisustuskierros

Taidetta ja akustiikkaa - Duplio B Aalto - Sisustuskierros

Koko sisustus on perheen itsensä suunnittelema. Perhe on ollut tiiviisti mukana arkkitehtisuunnittelussa sekä valinnut itse kaikki kohteen pintamateriaalit. Perheen äiti on myös suunnitellut itse kohteen akustiikkateokset. Sisustus on moderni, raikas ja uniikki. Tämä koti on siihen muuttavan perheen näköinen.

Koti on suunniteltu nelihenkiselle perheelle johon kuuluu äiti, isä ja kaksi alle kouluikäistä tyttöä. Vanhemmat tekevät tietotyötä ja työskentelevät usein etänä kotoa käsin. Perhe viettää paljon aikaa kotona, joten toiminnallisuuksiin ja esteettiseen ympäristöön on panostettu.

Kohde 27 Duplio B 3 sisustus

Pohjaratkaisu

Tavoitteena oli saada selkeä ja toimiva pohjaratkaisu, jossa ei ole hukattu neliöitä käytäviin tai auloihin. Korkea sisääntulo, sen vastaparina oleva olohuoneen korkea tila ja ilmava porras takaavat sen, että valo pääsee virtaamaan läpi asunnon. Alakerrassa sijaitsevat koko perheen yhteiset oleskelutilat - olohuone ja ruokailutila avoimessa tilassa ja keittiö puoliseinän takana. Saarekkeeseen ei ollut halua eikä neliöitä, jonka vuoksi keittiö päädyttiin erottamaan muusta tilasta 130 cm korkealla harkkorakenteisella puoliseinällä. Näin tila jää ilmavaksi jättäen kuitenkin keittiön tasolla mahdollisesti olevan sotkun piiloon.

Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, vanhemmille oma ja molemmille lapsille omat huoneet. Säilytystilat on upotettu huoneiden välisiin seiniin, jolloin huoneet eivät sijaitse suoraan toisissaan kiinni vaikka vierekkäin ovatkin.

Neliöt on käytetty tehokkaasti - perheen toivoma työtila on saatu integroitua yläkerran porrastasanteelle pinnakaiteen yhteyteen. Myös yläkerran 1,2m2 kokoinen pikku-WC tuntuu yllättävän tilavalta.

Kohde 27 Duplio B 1 sisustus

Olohuone

Olohuone on yhtä avonaista tilaa, josta avautuu näkymä keittiöön, ruokailutilaan sekä koko asunnon keskellä sijaitseviin leijuviin portaisiin. Olohuoneen keskiössä on suuri korallin värinen kulmasohva ja moniin käyttötarkoituksiin sopiva rahi. Perheen itse suunnittelema kulmatakka on olohuoneen ja ruokailutilan keskellä, ja sen korkealle sijoittuvasta takkaluukusta tuli näkyy laajasti eri suuntiin. Ruokailutila asettuu osittain olohuoneen kahden kerroksen korkuisen tilan alle, josta avautuu suuri toiseen kerrokseen ulottuva akustiikkataideteos. Korkea lasiliukuovi yhdistää olohuoneen takapihan terassiin, joka kesäisin toimii oleskelutilojen jatkeena.

Kylpyhuone

Kylpyhuoneen toisella puolella on hartsiseinäinen WC- ja kodinhoitotila, ja toisella puolella laatoitettu suihkutila, josta sauna on erotettu minimalistisella lasiseinällä. Tyylikäs Radiata Männyllä paneloitu katto ja sauna tuovat kylpyhuoneeseen lämpöä ja ihanan tuoksun. Mustat yksityiskohdat korostavat muuten vaaleita pintoja. Hopeapulveri tekee hartsipinnoitteesta eloisan. Yhden seinän levyinen kodinhoitotila kätkee sisäänsä IV-koneen ja runsaasti säilytystilaa.

Kohde 27 Duplio B 2 sisustus

Piha

Paritalon pihassa yhdistyvät asukkaiden toiveet: lapsiperheen moderni ja helppohoitoinen oleskelupiha sekä harrastajaviljelijän toive hyötypuutarhasta. Talon sijoittuminen tontille jakaa pihan julkiseen etupihaan ja muurin ja aitojen avulla rajattuun suojaisaan oleskelupihaan takana. Pihaa täydentävät tilavat kattopuutarhat, jotka tuovat pienelle tontille lisätilaa oleskeluun ja hyötykasvien viljelyyn. Asuntopihoja ei ole erotettu toisistaan, vaan piha-alue on asukkaiden toiveesta säilytetty yhtenäisenä ja avoimena, jossa yhdistävänä elementtinä toimii selkeäasti rajattu nurmialue pihan keskellä. Asukkaiden omat oleskelu- ja harrastetilat sijoittuvat tontin päätyihin.

Pihan kasvivalinnoissa on yhdistelty molempien asukkaiden toiveita kukkivasta ja runsaasta kasvillisuudesta moderniin ja selkeään.

Sisustus

Sisustuksen lähtökohtana on ollut laadukkaat materiaalit, aikaa kestävä design ja oivaltavat tila- ja kalusteratkaisut. Yksityiskohdat ja sisustus jatkavat talon arkkitehtuuria. Kiintokalusteisiin on valittu kalustemaisia ratkaisuja ajattoman ja vähäeleisen tunnelman luomiseksi. Mittatilaushuonekalut hyödyntävät olemassa olevat tilat tehokkaasti. Esteettinen ja uniikki sisustus luo tilaan viihtyvyyttä. Asumismukavuutta lisää sisustuksen värimaailma, akustiset ratkaisut äänimaailman pehmentäjinä, perheelle mieluinen värilämpötila valaistuksessa sekä mahdollisuus vaikuttaa huonelämpöön maaviileällä ja ikkunoiden moottoroiduilla aurinkosuojakaihtimilla. Laadukkaiden materiaalien merkitys on suuri - aito puu jalkojen alla, teräsportaat ja kvartsitasot kestävät aikaa ja elämää.

Kohde 27 Duplio B 4 sisustus

Taide

Eteisen korkeassa tilassa on akustiikkaa parantava taideteos. Eri muotoisista ja värisistä akustiikkaelementeistä koostuvan orgaanisen sommitelman on suunnitellut (talon asukas) muotoilijataustainen Kati-Annika Aalto ja toteuttanut Soften. Myös olohuoneessa on suuri kahdenkerroksen korkuinen kolmiulotteinen alustiikkataideteos.

Kohteeseen on toteutettu taidesuunnitelma, joka käsittää rakennuksen taideteosten, taide-esineiden ja taidetuotteiden kokonaisvaltaisen suunnittelun. Riika Anundin teoksia löytyy kohteen kaikista huoneista. Lastenhuoneiden pupuaiheiset lasiteokset on suunnitellut Viivi Lehto.

Kohde 27 Duplio B 5 sisustus

Katso kohteen tiedot

Seuraavaksi

Sisustuskierros

Ekologista ja vastuullista - Pikkupolku Retro - Sisustuskierros

Pikkupolku Retron sisustuksessa korostuvat sisustustrendien kärjet: ekologisuus, kierrätys ja vastuullisuus.

Sisustuskierros

Rohkeita yhdistelmiä - Finnlamelli Linnamajuri - Sisustuskierros

Tule rakastumaan Linnamajuriin ja Asuntomessujen trendikkäimpään keittiöön.