Lohja 2021

7. Pyörre-talo

Pyörre on suunniteltu pariskunnalle, joka haluaa elää inspiroivassa, toimivassa ja persoonallisessa kodissa, jossa toteutuu uudella tavalla kiertotalous. Pyörre on loppuelämän koti!

Itse rakennus on veistoksellinen, ja heijastelee rakennuttajien asumistoiveita. Kulttuuri tuodaan osaksi kokonaisuutta sekä taiteen että ruokakulttuurin muodossa. Rakentamisessa on tarkoitus käyttää myös uusia tuoteinnovaatioita, jotka mahdollistavat vähähiilisemmän rakentamisen.

Simpukkamainen rakennus avautuu kohti järveä ja erkkeri-ikkunat sekä sisäpiha on suunnattu kohti kauneimpia järvinäkymiä. Sisätiloihin ja ulos on sijoitettu taideteoksia, jotka tekevät rakennuksesta kuin pienen gallerian. Keittiön ja yrttitarhan suunnittelussa taas on jatkettu kahvilayrittäjänä tunnetun rakennuttajan luomaa uutta lohjalaista ruokakulttuuria. Rakennus on esteetön ja akustisesti miellyttävä. Liikkuminen sisällä ja ulkona on helppoa taskuovien ja tasaisten pintojen vuoksi. Eri pinnat ovat visuaalisesti yhtenäisiä niin, että talossa silmä lepää.

Pyörteen terassi on muotoiltu porrastetuksi siten, että se toimii pienenä katsomona puutarhassa pidettäville tilaisuuksille. Pihassa huomioidaan myös sen vähähiilisyys sekä kiertotalouden näkökulmat. Kasvualustat on rakennettu käyttämällä biohiilen ja kierrätetystä orgaanisesta aineksesta tehdyn mullan seosta, ja kasvilajit on valittu kestäviksi. Laatoitukset on tehty geopolymeeripohjaisesta betonista.

Talossa tutkitaan sekä vähähiilisyyttä että kiertotaloutta. Rakennuksessa pyritään maksimoimaan kierrätettyjen, kierrätyskelpoisisten ja uusiutuvien materiaalien osuus. Käytetyt materiaalit dokumentoidaan ja visualisoidaan ”tuoteselosteeksi”, jonka avulla Asuntomessuvieraille esitellään kiertotalouden ja vähähiilisen rakentamisen reseptiä.

Pyörre on mukana ympäristöministeriön vähähiilisen rakentamisen pilotissa, jossa kehitetään eri rakennustyypeille sopivaa tapaa hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen arviointiin. Lisäksi talon suunnittelussa kokeillaan EU:n muunneltavuuden, purettavuuden ja kierrätettävyyden suunnittelukriteereitä ensimmäisenä suomalaisena rakennuksena.

A-energialuokan Pyörteessä hiilijalanjälkeä pienentävät esimerkiksi kierrätetyn teräksen ja geopolymeeribetonin hyödyntäminen sekä ilma-vesilämpöpumpun ja vesikiertoisen lattialämmityksen muodostama vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä. Kohteessa on aurinkopaneelit, ilmalämpöpumppu ja kaksi sähköautojen latauspistettä. Tutustu messukodin hiilijalanjälkilaskelmaan täällä: Pyörre hiilijalanjälkilaskelma

VIHREÄ TEKO -kisan kunniamaininta

Pyörre sai Asuntomessuilla Lohjalla järjestetyn Vihreä Teko -kilpailun kunniamaininnan. Raadin perustelut: Pyörre on Suomessa ainutlaatuinen ja kunnianhimoinen pientalohanke, jossa vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta on tarkasteltu järjestelmällisesti ja kokonaisvaltaisesti, kiinteänä osana talon suunnittelua. Tämän innovatiivisen talon kokeilut, selvitykset ja kehitystyö vievät rakentamista kohti tulevaisuuden vähähiilistä kiertotaloutta. Erityisen kiitoksen kohde ansaitsee siitä, miten ahkerasti ja onnistuneesti koko työryhmä rakennuttajapariskunnasta, pääsuunnittelijasta ja pääurakoitsijasta lähtien on viestinyt rakentamisen ilmastovaikutuksista ja kiertotaloudesta ja tehnyt aihetta ymmärrettäväksi suurelle yleisölle!

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 160 m2
Huonelukumäärä 3h+k+s+autohuone
Kerrosluku: 1
Runkomateriaali: Teräs
Julkisivumateriaali: Teräs
Hiilijalanjäljen vertailuarvo: 14 kg CO2e/m2/vuosi
Hiilijalanjälki tonneissa: 111 tn CO2e
Energiatehokkuusluokka: A
E-luku: 78 kWhE/m2 vuosi
Tontin pinta-ala: 808

Teräs - Taide - Tulevaisuus

Tekijät

Näytteilleasettaja

Aulis Lundell Oy

Pääsuunnittelija

Matti Kuittinen

Rakennuttaja

Yksityinen rakennuttaja

Rakennesuunnittelija

Sami Huttunen, www.pyörre-talo.fi

Pihasuunnittelija

Matti Kuittinen

LVI-suunnittelija

Caseva LVI suunnittelutoimisto Oy

Piharakentaja

Uudenmaan Pihamestarit Oy

Sisustussuunnittelijat

Matti Kuittinen, Johanna Oras, Leena Lundell,
liune.fi

Arkkitehtisuunnittelija

Matti Kuittinen

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 1.7. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

Lohja 2021

8. Talo Sensu

Talo Sensu on japanilaishenkinen arkkitehdin suunnittelema energiatehokas betonielementtitalo, johon muuttaa nelihenkinen ruoanlaitosta pitävä perhe.

Lohja 2021

9. Villa Nordic Stories

Arkkitehti Virve Rosberg suunnitteli ja asemoi talon järven ehdoilla, ja jokaisesta kodin tilasta onkin näkymä järvelle.