25. Villa Kokkokallio

Villa Kokkokallio on Ulkopuolelta suojeltu, vuonna 1928 sahanjohtajan asunnoksi ja konttoriksi rakennettu hirsitalo, jota nyt kunnostetaan kunnioittaen sen koko pitkää historiaa. Vanhat hirsirakenteet on otettu osittain näkyville ja kunnostus tehdään nykyvaatimukset huomioiden. Talossa olemassa olleita materiaaleja on hyödynnetty uudistamalla ja löytämällä niille uusia käyttötarkoituksia. Luonnonläheisyys on ollut lähtökohtana mm. tapetti ja värivalinnoissa.

Talo sijaitsee ainutlaatuisella paikalla aivan Lohjanjärven rannalla. Alakertaan avautuu Asuntomessujen jälkeen kodikas ja tunnelmallinen kahvila sekä vyöhyketerapia hoitohuone. Pohjaratkaisuun ei tarvinnut tehdä suuria muutoksia. Talo oli yllättävästi kuin luotu tähän uuteen käyttötarkoitukseen!

Piha on ekologinen vanhan talon piha, josta löytyy lahopuutarha, kukkaniittyä, kukkanurmikkoa, vanhoja puita ja paljon perennoja. Perennoista iso osa on muistona tulevien asukkaiden edellisestä kodista, ystäviltä ja mummolan pihalta aikoinaan siirrettyjä. Pihalla on vanha leikkimökki lasten leikkipaikalla, jossa myös kahvilan asiakkaiden lapset saavat leikkiä. Yksi suunnittelun tavoitteista oli luoda kodikas hyvänolon piha. Siihen käytettiin apuna fengshuin oppeja ja pihalta löytyykin suihkulähde tarkkaan katsotulta paikalta. Asukkaat ovat tehneet pihalla paljon itse, mm. istuttaneet kasvit yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 290
Huonelukumäärä 8h +2k+pihasauna
Kerrosluku: 2
Runkomateriaali: Hirsi
Julkisivumateriaali: Puu
Energiatehokkuusluokka: D-G
Tontin pinta-ala: 3336

Historiaa kunnioittaen uuteen eloon ja hyvään tunnelmaan.

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Pihasuunnittelija

Puutarha Studio / Sari Weckström

LVI-suunnittelija

Vesimittaripalvelu Rask Oy / Tapio Rask

Piharakentaja

Maanrakennus Saarinen Sami ja Team Hämäläinen

Sisustussuunnittelijat

Talon tulevat asukkaat

Arkkitehtisuunnittelija

Arkkitehtitoimisto Yrjö J Warvas Oy

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 1.7. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

26. Villa Hopeapuu

Villa Hopeapuussa haluttiin maksimoida maiseman ja luonnonvalon hyödyntäminen - kuitenkin niin, että yksityisyys ja turvallisuudentunne säilyvät. Tavoitteena oli luoda innostava talo, johon ei kyllästy ikinä!

27. Villa Lippa

Upea Villa Lippa löytyy Asuntomessujen oheiskohteesta, Kisakalliosta.