5. Lohjan Saarenta

Lohjan Saarenta on kahdelle aikuiselle suunniteltu yksikerroksinen pientalo. Asukkaille piha ja puutarha ovat tärkeässä roolissa ja heidän harrastuksiinsa kuuluu monipuolinen liikunta. Tähän Lohjanjärven upea luonto ja maisema tarjoaa hyvät mahdollisuudet!

Lohjan Saarennan suunnittelun lähtökohtana on toiminut Lammi Ideakirjan Saarenta-talomalli, jonka on suunnitellut arkkitehti Hannele Haataja. Rakennuttajapariskuntaa miellytti erityisesti Saarennan tilaratkaisut ja kivitalojen joustavat muunneltavuusmahdollisuudet. Valmiin talomallin pohjalta oli helppo lähteä työstämään oman tulevan kodin suunnitelmaa yhdessä arkkitehti Jukka Ulvisen kanssa. Näin syntyi asukkaiden tarpeiden ja toiveiden mukainen, yksilöllisen moderni Lammi Kivitalo, jonka käytännölliset ja avarat tilaratkaisut ja selkeälinjainen arkkitehtuuri muodostavat yhdessä uniikin ja ympäröivää luontoa huomioivan kokonaisuuden.

Kaikki toiveet ja lähtökohdat suunnittelulle ovat tulleet asukkailta. Sisätiloissa on pyritty korostamaan sekä ympärillä olevaa luontoa että rauhaa ja läsnäoloa. Kantavana ajatuksena on ollut retriittimäinen tila, jossa ovat tasopainossa sekä hiljentyminen ja lepo että liikkuminen ja kehosta huolehtiminen. Sisä- ja ulkotilan toiminnot ja määritykset on tarkoitettu sulkeutuvan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi suojaisan terassialueen muodossa.

1-kerroksisen talon pohjaratkaisu perustuu sekä neliöiden tehokkaaseen käyttöön että toiminnallisiin ratkaisuihin. Keittiö, ruokailu ja olohuone ovat yhtenäistä avotilaa. Avotilan eteen sijoittuu terassialue, josta sisätilan lailla avautuvat näkymät suoraan Lohjanjärvelle. Terassi rajautuu toiselta sivultansa talon saunasiipeen, jossa sijaitsee harrastehuone, sauna ja suihkutila. Päämakuuhuoneen vieressä sijaitsee vaatehuone, jonka läpi kuljetaan päämakuuhuoneen yhteydessä olevaan wc:hen. Wc:n kanssa samassa tilassa sijaitsee myös vaatehuolto, jonka sijainti heti vaatehuoneen vieressä tuo tehokkuutta arjen toimintoihin. Kodin kaksi muuta makuuhuonetta tarjoavat mukavasti tilaa perheen jo aikuisten lasten vierailuille ja yöpymiselle sekä etätyöskentelylle.

A-energialuokan Lohjan Saarennassa hiilijalanjälkeä pienentävät esimerkiksi ilma-vesilämpöpumpun, vesikiertoisen lattialämmityksen ja varaavan tulisijan muodostama vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä sekä tehokas ilmanvaihdon lämmöntalteenotto. Kohteessa on aurinkopaneelit. Tutustu messukodin hiilijalanjälkilaskelmaan täällä: Lohjan Saarenta hiilijalanjälkilaskelma

VIHREÄ TEKO -kisan kunniamaininta

Lohjan Saarennalle annettiin Asuntomessuilla Lohjalla järjestetyn Vihreä Teko -kilpailun kunniamaininta. Raadin perustelut: Lohjan Saarennassa nykyrakentamisen keinoja on ansiokkaasti hyödynnetty rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseksi. Talo edustaa rakennustekniikkaa, joka on kaikkien talonrakentajien saavutettavissa ammattitaitoisella suunnittelulla ja rakentamisella. Rakentamisessa tulisi aina tavoitella A-energialuokan taloa, ja tämän pitäisi olla suunnittelun lähtökohtana niin ammattimaisilla toimijoilla kuin kertarakentajillakin.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 138 m2
Huonelukumäärä 5h+k+s+autokatos+varasto
Kerrosluku: 1
Runkomateriaali: Kivi
Julkisivumateriaali: Rappaus
Hiilijalanjäljen vertailuarvo: 16 kg CO2e/m2/vuosi
Hiilijalanjälki tonneissa: 121 tn CO2e
Energiatehokkuusluokka: A
E-luku: 79
Tontin pinta-ala: 690

Käytännölliset ja avarat tilaratkaisut luonnon ja järvimaiseman ehdoilla

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

Lammin Betoni Oy / Lammi-Kivitalot

Pääsuunnittelija

Jukka Ulvinen

Rakennuttaja

Yksityinen rakennuttaja

Rakennesuunnittelija

Sergey Kosarev, Kosplan Oy

Pihasuunnittelija

Toivepiha Oy, Sanna Moilanen

Sähkösuunnittelija

Reijo Härkönen, RH-Sähkö Oy

LVI-suunnittelija

Kari Kilpinen

Piharakentaja

Raknnuttaja

Sisustussuunnittelijat

Sisustusarkkitehtitoimisto M-AK, Mikko Vesanen ja Anna Katriina Tilli

Arkkitehtisuunnittelija

Jukka Ulvinen

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 1.7. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

6. Kastelli Plazia Järven sydän

Kastelli Plazia Järven sydän on suunniteltu nelihenkiselle perheelle sekä heidän koiralleen.

7. Pyörre-talo

Pyörre on suunniteltu pariskunnalle, joka haluaa elää inspiroivassa, toimivassa ja persoonallisessa kodissa, jossa toteutuu uudella tavalla kiertotalous.