8. Talo Sensu

Talo Sensu on japanilaishenkinen arkkitehdin suunnittelema energiatehokas betonielementtitalo, jossa asuu nelihenkinen ruoanlaitosta pitävä perhe. Koti on suunniteltu vastaamaan perheen tarpeita hyvä sisäilma huomioiden. Arkkitehtuurissa ja sisustuksessa nähdään japanilaisia vivahteita ja pohjoismaista designia.

Japanilais-skandinaavinen vähäeleisyys näkyy myös tarkkaan harkitussa sisustuksessa. Betoni ja lämmin puu harmonisoivat kokonaisuuden. Visuaalisuuden lisäksi sisustuksessa on tärkeää, että koti on arjessa toimiva ja käytännöllinen. Yläkerta on avointa yhtenäistä tilaa, jossa seurustellaan perheen ja ystävien kesken. Valkoisia seiniä haluttiin mahdollisimman vähän ja vaikka kodin yleisilme on pelkistetty, on se silti lämmin ja tunnelmallinen.

Koti jatkuu puutarhassa, jossa eri kivipinnat ja -asetelmat kohtaavat kaartelevasti muotoillut istutukset. Sen voisikin sanoa olevan ”suomalainen puutarha japanilaisella twistillä.”

Katso talon asukkaan, Saara Norrbyn, haastattelu täällä. Videolla hän kertoo lisää rakennusprojektista ja perheen sisustusvalinnoista.

A-energialuokan Talo Sensun hiilijalanjälkeä pienentävät esimerkiksi ilma-vesilämpöpumpun, vesikiertoisen lattialämmityksen ja varaavan tulisijan muodostama vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä. Kohteessa on aurinkopaneelit ja sähköautojen latauspiste. Tutustu messukodin hiilijalanjälkilaskelmaan täällä: Talo Sensu hiilijalanjälkilaskelma

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 224
Huonelukumäärä 5h+k+s+varasto+ak
Kerrosluku: 2
Runkomateriaali: Betoni
Julkisivumateriaali: Kivi ja puu
Hiilijalanjäljen vertailuarvo: 14 kg CO2e/m2/vuosi
Hiilijalanjälki tonneissa: 163 tn CO2e
Energiatehokkuusluokka: A
E-luku: 77
Tontin pinta-ala: 690

Energiatehokkuus, terveellinen sisäilma, turvallisuus ja paikallisuus

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

Paroc Oy / Jukka Tanskanen

Pääsuunnittelija

Eark Oy / Esmeralda Ståhlberg

Rakennuttaja

Yksityinen rakennuttaja

Rakennesuunnittelija

Insinööritoimisto Björn Peltonen Ingenjörsbyrå Oy Ab / Björn Peltonen

Pihasuunnittelija

Puutarhapalvelu Hannonen Oy / Peter Helenius

Sähkösuunnittelija

Ppk-Sähkö Oy / Sami Leijamaa

LVI-suunnittelija

Tmi Teemu Eeva / Teemu Eeva

Sisustussuunnittelija

Interior Design Latvalahti / Dima Latvalahti

Arkkitehtisuunnittelija

Eark Oy / Esmeralda Ståhlberg

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 1.7. ilmestyvästä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

9. Villa Nordic Stories

Arkkitehti Virve Rosberg suunnitteli ja asemoi talon järven ehdoilla, ja jokaisesta kodin tilasta onkin näkymä järvelle.

10. Joutsela

Arkkitehti Pet Michaelin suunnittelema ja muotoilija Harri Koskisen sisustama upea kohde luo puitteet viihtyisään asumiseen Lohjanjärven rantamaisemissa.