Asuntomessut avautuvat Loviisassa: "Kuningattarenranta on historiallisen upea messualue"
Koskaan aikaisemmin Asuntomessualue ei ole rakentunut lähes kaupungin keskustaan, mutta silti meren rannalle. Loviisan kaupungille Asuntomessut merkitsevät uuden sivun kääntymistä kaupungin pitkässä historiassa.

Lähes kaksi kilometriä meren rantaa, 10 omarantaista tonttia ja henkeäsalpaavat maisemat joka ikisestä 24 messukohteesta. Siinä pähkinänkuoressa tänään aukeavat Asuntomessut Loviisassa.
"Asuntomessuilla ei sen yli 50-vuotisen historian aikana ole aiemmin ollut tällaista messualuetta, jossa sekä meri että kaupungin keskusta ovat aivan messualueen vieressä", hehkuttaa Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.
Loviisan kaupungin keskustaan on uudelta Kuningattarenrannan alueelta alle kilometrin matka. Helsinkiin ajaa vajaassa tunnissa ja Loviisan historialliseen, 1700-luvulta peräisin olevaan vanhaan kaupunkiin pääsee kävellen muutamassa minuutissa uutta kelluvaa siltaa pitkin.
Loviisanlahden itärannalle muodostunut uusi asuinalue muuttaa koko kaupungin painopistettä, uskoo kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom:
"Loviisalla on satojen vuosien historia, mutta silti lahden itäranta on aiemmin jäänyt rakentumatta. Nyt upeat rannat on hyödynnetty molemmin puolin lahtea ja kaupungin keskusta levittyy meren ympärille. Loviisa on vihdoin kokonainen.", Oker-Blom sanoo.

Asuntomessuhanke alkoi Loviisassa jo vuonna 2018. Messujen valmistelun aikana maailmaa ja sen ohella rakennusalaa ovat koetelleet monet kriisit. Loviisassa messutonteille tuli kuitenkin ennätysmäärä hakemuksia ja rakentajat ovat tehneet merkittäviä satsauksia tuleviin koteihinsa.
"Asuntomessut edistää suhdanteista riippumatta optimistisesti ja vakaasti suomalaisen asumisen kehittämistä. Messutapahtuma houkuttelee joka kesä vakituisia ja uusia kävijöitä päästämään mielikuvituksensa valloilleen ja pohtimaan, mitä oma asuminen voisikaan tulevaisuudessa olla", kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Timo Koskinen.
Loviisalle Asuntomessut on keino lisätä kaupungin tunnettuutta ja luoda kasvua. Strategia osoitti toimivuutensa jo tonttihakuvaiheessa, sillä hakijoiden joukossa oli useita aiemmin pääkaupunkiseudulla asuneita ihmisiä.
"Olisimme ehkä ilman messujakin myyneet tontit, jotka kaavoitettiin. Mutta tällä tapahtumalla me myymme koko kaupunkia, sekä vierailuja että asumista varten. Aiemmin Loviisa ei ole tullut monelle mieleen potentiaalisena asumispaikkana, vaikka täällä on erinomaiset olosuhteet ja kasvupotentiaalia", Oker-Blom perustelee.
Erikoisuutena kelluva talo
Tänään avautuvilla Asuntomessuilla yksi vetonauloista on kelluva talo, Lovisea. Yleisö pääsee reilun kuukauden ajan kokemaan itse, miltä kelluva asuminen voisi tuntua.
Kaksikerroksisen omakotitalon runko rakennettiin maalla ja asennettiin reilu viikko sitten massiivisten betoniponttoneiden päälle. Koko komeus hinattiin kotiin Kuningattarenrannan kelluvan kadun varteen 29.6.
"Siitä, että meri on joka puolella läsnä, syntyy taloon täysin ainutlaatuinen tunnelma. Olen todella kiitollinen paikallisille yrittäjille, joiden ansiosta messuvieraillamme on mahdollisuus tutustua kelluvaan asumiseen", sanoo Loviisan Asuntomessujen projektipäällikkö Niina Okkonen.
Ympärivuotiseen asumiseen soveltuvia kelluvia taloja ei Suomessa tiettävästi ole muita. Loviisan tavoite on olla kelluvan rakentamisen edelläkävijä. Kuningattarenrannan alueelle kaavoitettuun kelluvan rakentamisen kortteliin mahtuu Lovisean lisäksi vielä kahdeksan kelluvaa taloa lisää.
Bostadsmässan öppnar i Lovisa - Drottningstranden är ett historiskt fantastiskt mässområde
Asuntomessut Loviisassa 7.7.–6.8.2023
- Kuningattarenranta sijoittuu Loviisanlahden itäpuolelle, noin kilometrin päähän kaupungin keskustasta.
- Kelluva silta yhdistää uuden Kuningattarenrannan asuinalueen Laivasillan alueeseen ja Loviisan vanhaan kaupunkiin
- 24 messukohdetta: Kelluva talo + 16 muuta pientaloa, 2 kerrostalohuoneistoa, 2 paritalohuoneistoa, 2 rivitalohuoneista, minitaloja ja saunarakennuksia.
- Alueella on lisäksi vene- ja vapaa-ajannäyttely, joka sisältyy messulipun hintaan.
Lisätietoja ja haastattelut:
Jan D. Oker-Blom, Loviisan kaupunginjohtaja
jan.d.oker-blom@loviisa.fi, puh. 040 551 7551
Anna Tapio, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja
anna.tapio@asuntomessut.fi, puh. 040 717 1051
Niina Okkonen, Asuntomessut Loviisassa -hankkeen projektipäällikkö
niina.okkonen@loviisa.fi, puh. 044 505 1972
Timo Koskinen, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja
timo.koskinen@asuntomessut.fi, puh. 040 759 1910
Minna Matintupa, Suomen Asuntomessujen viestintäpäällikkö
viestinta@asuntomessut.fi, puh. 040 779 2191