18.4.2023 klo 04:15

Vene- ja vapaa-ajannäyttely on osa Asuntomessujen elämystä Loviisassa

Merellinen Kuningattarenrannan Asuntomessualue on vesillä liikkujan paratiisi. Venenäyttely oli osa Asuntomessuja ensimmäisen kerran viime kesänä. Tänä vuonna tarjonta laajenee.

Ensi kesänä 7.7.–6.8. Loviisassa järjestettävien Asuntomessujen yhteyteen tulee myös Vene- ja Vapaa-ajannäyttely.

Ensimmäisen kerran veneet olivat osa Asuntomessuja Naantalissa viime kesänä. Tänä vuonna näyttely laajenee veneilyn ja vesillä liikkumisen lisäksi vapaa-ajan näyttelyksi.

”Haluamme tarjota yleisölle entistä laajemman messukokemuksen yhdellä pääsylipulla. Loviisan messualue sijaitsee poikkeuksellisen upealla paikalla meren rannassa, joten veneilynäyttely oli ilmiselvä ratkaisu elämyksen parantamiseksi”, perustelee Suomen Asuntomessujen asiakkuusjohtaja Ari Virta.

Kuten Naantalissa, myös Loviisassa esillä tulee olemaan pääasiassa uusia veneitä, mutta myös venevälitysyritysten käytettyjä vaihtoveneitä voidaan tuoda esille.

”Merellisenä kaupunkina Loviisa ja erityisesti Kuningattarenrannan Asuntomessualue tarjoaa loistavat puitteet venenäyttelylle. Veneet sijoitetaan ympärikäveltävään laituriin, joten veneisiin tutustuminen onnistuu helposti muun messukiertämisen lomassa, kertoo venenäyttelyn järjestelyistä vastaava Tuomas Levanto.

Veneiden lisäksi Loviisan Asuntomessujen ranta-alueella voi tutustua laajemminkin kesäisiin vapaa-ajan tuotteisiin. Levannon mukaan samanlaista kokonaisuutta kokeiltiin Naantalissa ja sen todettiin olevan messuvieraiden mieleen. Myös näyttelyveneiden koeajomahdollisuutta kiiteltiin Naantalissa ja koeajot ovat Loviisassakin mahdollisia, kunhan koeajon sopii etukäteen veneen esittelijän kanssa.

”Venekauppiaille Asuntomessujen kävijäkunta tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa yleisöä, joka ei tavallisesti käy venealan messutapahtumissa. Näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä Naantalin tapahtumaan ja se oli suurin syy siihen, että venenäyttely toteutetaan myös Loviisan Asuntomessuilla”, Levanto jatkaa.

Vene- ja Vapaa-ajannäyttelyn Asuntomessujen yhteyteen toteuttaa Suomen Asuntomessujen toimeksiannosta Active Expo Oy. Vene- ja Vapaa-ajannäyttelyn alue on osa Asuntomessuja, eli pääsy sisältyy Asuntomessujen sisäänpääsylippuun.

Asuntomessut Loviisassa on erinomainen vierailukohde veneilijöille, sillä messuille on helppo saapua vaikka omalla veneellä. Loviisan vierasvenesatama sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Kuningattarenrannasta. Laivasillan alueelta pääsee Asuntomessuille nopeasti uutta kelluvaa kävelysiltaa pitkin. 

 

Båt- och fritidsutställning en del av Bostadsmässans upplevelse i Lovisa


Lisätiedot:

Tuomas Levanto, Active Expo, 040 413 4143

Ari Virta, Suomen Asuntomessut, 0400 438 623