17. Talo Keuda

Talo Keuda palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä. Kahden erillisen asunnon kohdekokonaisuus on suunniteltu siten, että se antaa mahdollisuuden itsenäiseen elämään kahdelle sukupolvelle.

Lisäksi Talo Keudassa on mahdollista järjestää harrastustoimintaa tai ulkopuolista vuokra-asumista.

Rakennuksen yksinkertainen perusmuoto ja koko perustuvat tiukkaan aikatauluun sekä toteutustapaan, jossa noin 60 opiskelijaa on toteuttanut kohteeen opiskelijatyönä. Myös rakentamisen kustannukset, tuleva ylläpito sekä asumiskulut olivat suunnittelun taustana.

Kohdekokonaisuus (kaksi erillistä asuntoa) on suunniteltu siten, että se antaa haluttaessa mahdollisuuden itsenäiseen elämään kahdelle sukupolvelle, harrastustoiminnalle tai ulkopuoliselle vuokra-asumiselle. Toki näkökulma painottuu samaan perheyhteisöön tontilla.

Rakennuksen yksinkertainen perusmuoto ja koko perustuvat kohteen toteutustapaan opiskelijatyönä ja tiukkaan aikatauluun. Myös rakentamisen kustannukset, tuleva ylläpito sekä asumiskulut olivat suunnittelun taustana.

Kohde palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä.

Asukastarina

Äiti Johanna 45 v. on valmistunut Keudasta matkailupalvelujen tuottajaksi. Isä Juhani 47 v. on Keudassa opettajana. Onni 17 v. opiskelee ohjelmistokehittäjäksi. Aino 15 v. tähtää vaatetusalalle.

Sisustus

Koti on suunniteltu perheelle jossa kaksi tai kolme lasta, joista yksi voisi esim. opiskella ja asua sivurakennuksessa tai mahdollisesti voisi myös isovanhempi, jolloin pieniä lisäyksiä voisi taloon tehdä esim turvakaiteita lisäämällä.

Kohde palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä.

Sisustuksen lähtökohtana oli saada eri luokkien osaaminen ja kädenjälki näkyviin yhdistettynä yhteistyökumppanien uutuuksiin ja tuotteisiin. Kokonaisuudesta tuli persoonallinen ja maanläheinen! Osassa tuotteita valmistettu hyödyntämällä mm. ylijäämäpuuta.

Suunnittelijan kommentti

Sisutussuunnitelma oli sisustussuunnittelukoulun lopputyöni ja myös itsekin Keudan sisustus- ja verhoilualan ammattitutkinnon suorittaneena oli helppo ottaa mukaan kaikki luokat- nyt siis asiakkaana tilaten mm erilaisia tammihuonekaluja ja olla yhteydessä eri luokkien opettajiin kun tiesin heidän mahdollisuuksista osallistua messutalon toteutukseen..

Pääkoteet

  1. Erikoisseinien merkitys (korvaa taulut ja lisäksi seinät rauhoittavan valkoiset)
  2. Tilaan soveltuvat huonekalut ammattikoulusta
  3. Opiskelijoiden / itse tekemää tilataidetta hukkapaloista (peitelistasta taulukehystä, kakkosnelosen paloista sängynpääty, puupaloista vessan seinä jne)
  4. Ajattomat luonnonvärisen murretut sävyt ja laadukkaat tekstiilit kestävät pitkään.
  5. Uudenlainen käyttö led Duo metallilistoille korvaamaan peite/kattolistoja.

Pohjaratkaisu

Kohdekokonaisuus (kaksi erillistä asuntoa) on suunniteltu siten, että se antaa haluttaessa mahdollisuuden itsenäiseen elämään kahdelle sukupolvelle, harrastustoiminnalle tai ulkopuoliselle vuokra-asumiselle. Toki näkökulma painottuu samaan perheyhteisöön tontilla.

Rakennuksen yksinkertainen perusmuoto ja koko perustuvat kohteen toteutustapaan opiskelijatyönä ja tiukkaan aikatauluun. Myös rakentamisen kustannukset, tuleva ylläpito sekä asumiskulut olivat suunnittelun taustana.

Kohde palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä. Yksitasoisen kodin etuna on iso ja korkea oleskelutila ja erillään olevat rauhalliset makuuhuoneet.

Olohuone

Korkean tilan akustiikka-valaisin ja nestemäinen kangastapetti, lämmin lankku tammiparketti ja kivitakka tekevät tilasta harmonisen ja kauniin. Mukana myös nahkakalusteita ja sähkömoottoroitu verhokisko kaunniisti laskeutuvilla poimuverhoilla. Opiskelijat tekivät ihastuttavan tammiviilupöydän rautajaloilla..

Keittiö

Musta runko yhdistettynä Naavaan ja tammeen sekä kattopalkkeihin ulottuvat kiviseinälevyt ovat upea kokonaisuus. Puuseppä-opiskelijoiden taidonnäytteenä baaritiskisaareke ja palkit katossa joissa epäsuoravalo. Ergonomia huomioitu integroidussa astianpesukkoneessa nousevilla koreilla.

Kylpyhuone

Korinpohja tehosteseinä ja marmorikuviollinen iso seinälaatta yhdistettynä mustiin hanoihin tekee tilasta klassisen tyylikkään. Puuseppä-opiskelijoiden valmistama penkki.

Makuuhuone

Yhdistämällä vaatehuoneen ja kaappien ovet yhtenäisiin liukuoviin, tila saatiin tuntumaan selkeämmältä. Huoneessa opiskelijoiden tekemät viehättävät yöpöydät ja sängynpääty.

Pellavaa tekstiileissä joissa eri sävyissä. Väripilkkuna taidevalaisin Kaltio ja kaunis korituoli lukuhetkiin. Kattolistana metallinen epäsuoravalo.

Piha

Piha suunniteltu helppohoitoiseksi ja selkeäksi. Pihalla tilaa hyötykasvien viljelylle. Viljelyalue muunneltavissa oleskelualueeksi. Pihalla monimuotoinen kasvillisuus, jossa viihtyvät pölyttäjät ja perhoset. Perenna-alueet suunniteltu dynaamisen istutusalueen periaatteella, jossa kasvillisuus voi muuttua ajan myötä. Alueet isoja selkeitä kokonaisuuksia, jotka tuovat näyttävyyttä pienelle pihalle. Sisääntulopihalla floristimestarin ympäristötaideteos.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 119,0 m2, sivuasunto 32,5 m2
Huonelukumäärä 4h+k+s+var + talousrakennus, sivuasunto 2h+ktt+s
Kerrosluku: 1
Runkomateriaali: Puu
Julkisivumateriaali: Rapattu julkisivulevy
Energiatehokkuusluokka: B

Kohde palvelee erinomaisesti perhettä, jossa sukupolvet haluavat asua kompaktisti, mutta myös itsenäisesti - kuitenkin toistensa läheisyydessä.

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

KEUDA, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

Pääsuunnittelija

Arkkitehtuuritoimisto EPy-ARK, Esa Pyökäri
www.epy-ark.fi

Rakennuttaja

Keuda, Kimmo Mantela

Rakennesuunnittelija

Uudenmaan Rakennemestarit Oy, Tapio Vuohtoniemi

Pihasuunnittelija

Aija Holm

Sähkösuunnittelija

Aija Holm

LVI-suunnittelija

Keuda, Jarno Silen

Viherrakentaja

Keuda, Kari Oksa

Sisustussuunnittelija

Katariina Leppilampi

Arkkitehtisuunnittelija

Arkk.tsto EPy-ARK, Esa Pyökäri
www.epy-ark.fi

Tekniset tiedot

Runko

Puu

Julkisivut

Ulkoseinän pintamateriaalit Rapattu julkisivulevy, puu
Ulko-ovet Pihla
Ikkunat Pihla

Perustukset ja alapohja

Rossipohja, betonirakenteinen tuulettuva alapohja.

Katto

Pelti

Seinät, lattiat

Lattiat Kaikki lattiapinnat eli laatat ja tammiparketit sekä lattialistat (pää- ja sivuasunto): Kymppi-Lattiat Oy, www.kymppilattiat.fi
Seinät Puurunko/ kyprokkilevyt; Erikoisseinät: SBL, Suomen Betonileimasin Oy, www.sbl.fi
Päätalon eteisen seinä+keittiö LayStone – Kivipintainen sisustuslevy
Nestemäinen akustinen kangastapetti
Sivutalon makuuhuoneen päätyseinä: Cameleo – Efektipinnoitteet
Erikoiseinien asennus: Nurmijärven Puutekniikka Ky, www.nurmijarvenpuutekniikka.fi
Maalipinnat: Tikkurila

Väliseinät ja -ovet

Väliseinät Kertopuuta, kipsilevyt
Liukuovet: Liune, www.liune.fi
Väliovet: Väliovi Jeld-Wen, K-Rauta Järvenpää

Tilavarusteet

Tulisija Tulikivi www.tulikivi.fi: Päätalo takka/Raita, kiuas/Naava
Sivutalo kiuas/Halla
Vakiokiintokalusteet Pää- ja sivuasunto : Nurmijärven Puutekniikka Ky, www.nurmijarvenpuutekniikka.fi
Altaat ja hanat: Lapetek www.lapetek.fi
Pääasunnon liesituuletin: Lapetek www.lapetek.fi
Kylpyhuonekalusteet Pää- ja sivuasunto : Nurmijärven Puutekniikka Ky, www.nurmijarvenpuutekniikka.fi
Muut tilavarusteet Kodinhoitohuone KHH 014 ja muut kiintokalusteet: Pää-ja sivuasunto: Nurmijärven Puutekniikka Ky, www.nurmijarvenpuutekniikka.fi
PH013 lattiakaivo, lisävarusteet: Unidrain Unidrain Oy Aspa, www.unidrain.fi

Talotekniikka

LVI-järjestelmät Koneellinen ilmanvaihto, lämmön talteenottojärjestelmä.
Lämmöntuotanto Kaukolämpö
Lämmönjako talon sisällä Vesikiertoinen lattialämmitys
Muut jörjestelmät Koneellinen ilmanvaihto, lämmön talteenottojärjestelmä

Piha-alue

Pihan materiaalit Pihakivet Rudus www.rudus.fi
Kasvillisuus Puuvartiset kasvit: Tahvoset, www.tahvoset.fi
perennat: Talman lehtopuutarha, www.talmanlehtopuutarha.fi, Terolan taimitarha, www.terola.fi

Muut tiedot

Mahdollisuus hyödyntää aurinkoenergiaa aurinkopanelien avulla ja aurinkoenergian hyödyntäminen rakennuksen ikkunasuuntauksien ja -kokojen kautta. Keskeisellä paikalla talossa on takka lämmönluovuttajana.

Seuraavaksi

18. Villa Lehtelä

Upea, valoisa pääoleskelutila, korkeine ikkunoineen. Sisätilat tuntuvat jatkuvan tuplaten lasitetulle terassilla, jossa vielä edellisiä ikkunoita korkeammat lasipinnat.

19. Sievitalo Kultakoivu

Ajaton ja moderni talomalli Sievitalo Kultakoivu on suunniteltu lämminhenkiseksi ja ajattomaksi kodiksi nelihenkiselle perheelle.