22 Villa Panelo

Arkkitehti Heikki Lumisen kahdelle aikuiselle suunnittelema ympäristöystävällinen ja muoviton talo on tehty Panelo puu-sandwich -elementeistä. Energiatehokkuutta lisää oma aurinkovoimala talon katolla. Kodin sisustuksessa pääroolissa ovat valo ja harkittu, mutta mahdollisesti yllättäväkin värimaailma. Yksilöllisyyttä ja energiaa tuo myös taide, jota on esillä monipuolisesti marmoripatsaista moderneihin teoksiin.

Talo on suunniteltu kahdelle aktiiviselle ihmiselle, joille talossa on tilat harrastuksia, työtä ja lepoa varten. Tämä näkyy myös talon sisutuksessa. Talossa voi nauttia elämästä ja merellisestä näköalasta. Osittain 2-kerroksisen talon sisäpinnat ovat pääosin CLT-puulevyillä pinnoitettuja ja vaaleilla kuultoväreillä suojakäsiteltyjä. Pohjaratkaisu on väljä ja toimiva ilman käytävätiloja. Kaikki tarpeelliset toiminnot ovat saavutettavissa muutamalla askeleella. Tilat on kalustettu väljästi, jolloin joka suuntaan avautuvien suurten ikkunoiden antama valo ja näkymät pääsevät esteettä myös sisätiloihin.

Sisustuksessa on yhdistelty värejä ja pintoja siten, että lopputulos on todellinen ilon ja innoituksen lähde. Erityistä sisustuksessa on perheen arvokas monipuolinen taidekokoelma. Taide-esineet tuovat taloon väriä, voimaa, energiaa ja tunnelmaa.

Avara keittiö on suunniteltu ruoan valmistuksen helppoutta silmällä pitäen. Kaikki toiminnot ovat käden ulottuvilla, eikä siellä toimiessa tarvitse piiloutua muulta talon väeltä. Yksi yläkerran makuuhuoneista on varattu jooga-harrastusta varten ja se on sisustettu asian mukaisin varustein sitä varten.

Talon polyuretaanilla eristetyt lattiat, seinät ja katot, hyvä tiiveys, tehokas lämmöntalteenotto, katolle asennettu10,7 KW:n aurinkovoimala, kaksi 100 m lämpökaivoa ja energiaa säästävä säteilylämmitys tekevät talosta plus-energiatalon, jossa lisäksi keskellä olohuonetta varaavassa takassa roihuava tuli antaa kodikasta lämpöä.

Tontin kadunpuoleisella alueella on monivuotisia matalia ketokukkia. Pihalle istutetaan myös muutamia hedelmäpuita ja marjapensaita.

Kohteen esteettömyys

Kaksikerroksinen kohde, jonka pihatien kaltevuus on 9 %. Sisäänkäynnille tulossa siirrettävä luiska, jonka kaltevuus oletettavasti 7 %. Luiskaa ei päästy tarkastelemaan kartoitushetkellä. Sisäänkäynnin kynnys 40 mm. Poistuminen sisääntulon kautta.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Omakoti
Huoneistoala (m²): 157
Huonelukumäärä: 5 h + k + s + at/var
Kerrosluku: 2
Runkomateriaali: Puu
Julkisivumateriaali: Pystypaneeli
Energiatehokkuusluokka: B
Tontin pinta-ala (m²): 960

Panelo-puuelementeillä ekologinen terve talo uusiutuvilla materiaaleilla edullisin kustannuksin

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

Optirak Oy

Rakennuttaja

Yksityinen

Pääsuunnittelija

Esa Willberg / Optirak Oy

Rakennesuunnittelija

Esa Willberg / Optirak Oy

Pihasuunnittelija

Esa Willberg

Sähkösuunnittelija

Juha Laajava / Energo-Engineering Oy ja Sähköasennusliike Hannu Stengård

LVI-suunnittelija

Kim Berlin / Loviisan Putki Oy, Esa Willberg / Optirak Oy ja Juha Laajava / Energo-Engineering Oy

Piharakentaja

Tomi Uusitalo / Pihat Oy

Sisustussuunnittelija

Henna Pönkä ja Julia Willberg / RTV / LSOY koti

Arkkitehtisuunnittelija

Heikki Luminen / Optirak Oy

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 28.6. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

23 Jukkatalon Linnatuuli

Jukkatalon Linnatuuli on luotu kolmihenkiselle perheelle sujuvan arjen ja rentouttavan vapaa-ajan tyyssijaksi. Tunnelmallinen saunatupa ja yläkerran kylpyhuone, josta on merinäköala, tarjoavat tilaisuuden nautiskeluun oman kodin rauhassa.

24 Lilla Hygge

Dekotalon Lilla Hyggessä yhdistyvät vapaa-aika ja arki. Yläkerrasta löytyvät perheen yhteiset tilat sekä vanhempien makuuhuone. Kaiken kruunaa upea kattoterassi poreammeella.