3 Kannustalon Iso Maininki

Huoneisto on suunniteltu kuvitteelliselle perheelle, jolla on teini-ikää lähestyvä tytär. Paritalon viereisessä huoneistossa asuu perheen isoäiti - talossa toteutuu mukavasti kahden sukupolven yhteisasuminen. Sisustussuunnittelija Anne Melender on luonut sisustuksen Kannustalolle ominaiseen kodikkaaseen ja ajattomaan tyyliin. Olohuoneesta aukeava merimaisema on osa sisustusta. Lisäksi kohteessa on otettu huomioon oleellisesti myös etätyötä tekevän tarpeet.

Kannustalon Maininki -paritalon lähtökohtana on Kannustalon toiminta-ajatus "Me teemme koteja". Pohjaratkaisusta haluttiin arjessa toimiva ja tehokas siten, että huomioidaan yläkerrasta aukeava kaunis merimaisema Kuningattarenlahdelle. Pohjaratkaisu on muuntelukykyinen ja se sopii monenlaisille perheille ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Pohjaratkaisuun on mietitty hyviä nurkkauksia, joihin saa kätevästi työ- tai harrastuspisteen.

Toteutuksessa on korostettu Kannustalon työn laatua. Pintamateriaalien valinnoissa on haettu kauniita, aikaa ja elämistä kestäviä tuotteita, joissa on hyvä hinta-laatusuhde. Sisustus on tässä ajassa, mutta samalla silti ajaton. Tunnelma on pehmeä ja kutsuva.

Piha suunniteltiin mahdollisimman helppohoitoiseksi ja aikaa kestäväksi. Asuntojen oleskelupihat ja terassit aukeavat etelään Kuningattarenlahdelle. Piha-alueen reunassa on lasten oleskelupiha. Saaristotiehen rajautuvan tontin reunalle on tehty suojaistutus, johon on valittu merelliseen ympäristöön sopivia, osittain satoa antavia, puita ja pensaita. Kaunis pergola rajaa tonttia ja tuo näkösuojaa.

Kohteen valinnoissa on otettu huomioon mahdollisuus lisätä taloihin aurinkopaneelit ja autokatoksessa on varaukset sähköautoille.

Kohteen esteettömyys

Pihatien kaltevuus on 16 %. Sisäänkäynnille johtaa 5 porrasta. Sisäänkäynnin kynnys on 7 cm.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Paritalo
Huoneistoala (m²): 113,5
Huonelukumäärä: 4(5) h + k + s
Kerrosluku: 2
Runkomateriaali: Puu
Julkisivumateriaali: Puu
Energiatehokkuusluokka: B
Tontin pinta-ala (m²): 1336

Me teemme Koteja.

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

Kannustalo Oy

Rakennuttaja

Kannustalo Oy

Pääsuunnittelija

Mikko Pursiainen / Kannustalo Oy

Rakennesuunnittelija

Jussi Isokoski / Kannustalo Oy

Pihasuunnittelija

Sirkku Nikula / Viherpalvelu Maununkarhu

Sähkösuunnittelija

Marko Lahtinen / OKT Talotekniikka

LVI-suunnittelija

Julius Kaakinen / Insinööritoimisto Airlon Oy

Sisustussuunnittelija

Anne Melender

Arkkitehtisuunnittelija

Annika Torkko / Kannustalo Oy

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 28.6. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

4 Kannustalon Pikku Maininki

Huoneistossa asuu viereisen asunnon perheen isoäiti, paritalossa toteutuu mukavasti kahden sukupolven yhteisasuminen. Sisustussuunnittelija Anne Melender on luonut sisustuksen Kannustalolle ominaiseen kodikkaaseen ja ajattomaan tyyliin.

5 Minitalot

Alle 50 m2 puurakenteiseen minitaloon mahtuu tupakeittiö sekä makuuhuone.