7 Loviisan Majakka – Loisto

Aikuisen pariskunnan koti on tehty yhdistämällä kaksi kaksiota asukkaiden toiveita vastaavaksi huoneistoksi. Lattiakorosta nousevat korkeat ikkunat saavat avaran olohuone-keittiön tulvimaan luonnonvalossa ja tuovat merimaiseman osaksi sisätiloja. Koko asunnon levyinen suuri terassi tuo luonnosta nauttimisen osaksi arkipäivää – ilman omakotitalon huoltohuolia. Kahdeksan asunnon yksitasoiselle rivitaloyhtiölle tulee myös oma laituri, josta on mahdollisuus ostaa venepaikkaosake.

Koti on suunniteltu suunnittelijapariskunnalle, joka arvostaa aikaa kestävää ja oivaltavaa muotoilua. Pariskunnan arkeen kuuluvat luova työ ja asiakastapaamiset. Viikonloppuisin kotiin kutsutaan ystäviä illalliselle ja yökyläilykin on mahdollista. Ajankohtaisesti mielenkiintoinen muuntojoustavuus todentuu asunnon tilasuunnittelussa sekä sisustuksessa. Unelmien elämäntyylissä kodin sisustusta on helppo muokata tilanteiden mukaan. Kahden kaksion yhdistelmäkotiin valitut huonekalut muuntuvat helposti eri tilanteisiin ja käyttötarkoituksiin. Jatkettava ruokapöytä mahdollistaa yhtälailla niin pariskunnan samanaikaisen etätyöskentelyn kuin isojen illallisten järjestämisen. Sohvaryhmän moduuleita pystyy helposti yhdistelemään erilaisiksi kokonaisuuksiksi tai halutessaan siirtämään eri huoneisiin. Toinen sisäänkäynti sekä sen läheisyydessä oleva erillinen työhuone tarjoavat loistavan ratkaisun asiakkaiden vierailuun.

Sisustus on kokonaisuutena linjakas ja ajankohtainen. Huonekalujen sekä tekstiilien valintaa ovat ohjanneet aikaa sekä elämää kestävät laatu ja muotoilu. Suurin osa kalusteista on valmistettu Suomessa ja ne edustavat kotimaista muotoilua parhaimmillaan. Herkullisena täydennyksenä sisustukseen on valittu myös muutamia kansainvälistä designia edustavia tuotteita. Pantonen vuoden 2023 väripaletti näkyy sisustuksen sävyissä sekä pienemmissä yksityiskohdissa. Sisustus muodostaa kokoelman asukkaiden vuosien varrella hankituista lempiesineistä, jolloin ne pysyvät mieluisina sisustustrendien muuttumisesta huolimatta.

Asunnon toinen makuuhuone on kodin luovin tila, joka on sisustettu workshop-huoneeksi. Kun kodin keittiön iso ruokapöytä mahdollistaa päätetyöskentelyn, voi workshop-huoneessa antaa inspiraatioille vallan ja suunnitella rennosti matalan pöydän ääressä. Monikäyttöinen Interfacen Lollipop-nojatuolivuode muuntuu helposti myös vierasvuoteeksi. Makuuhuoneen katseenvangitsijana toimii personoitu sängynpääty ja tapettikuosin monipuolinen käyttö on hauska yksityiskohta.

Asunnon nerokas muuntojoustavuus mahdollistaa asunnon käytön kolmiona, mutta myös sen muuttamisen kahdeksi erilliseksi kaksioksi vähällä vaivalla. Kaksi sisäänkäyntiä helpottavat tilojen käyttöä kotina ja työtilana. Workshop-huoneeseen asiakkaat tai kollegat voivat tulla toisesta sisäänkäynnistä kulkematta asunnon muiden tilojen läpi.

Kadun puoleista julkisivua on haluttu elävöittää katto- ja julkisivulinjaa jaksottavilla sisäänkäynneillä. Sisääntulopuolella korkea aulatila tuo tilan tuntua ja eteisen yläikkuna tuo ylävalon eteistiloihin. Väritys yhdistää rakennuksen suomalaiseen puurakennusperinteeseen ja Loviisan historialliseen puukaupunginosaan.

Kohteen esteettömyys

Rivitalokohde, jonka sisäänkäynnille johtaa luiska kaltevuudeltaan 16 %. Luiskan säleikön raot ovat 3 x 3 cm. Oviaukon kynnys on 5,5 cm. Poistuminen eri oven kautta. Uloskäynnin luiskan kaltevuus on 16 % ja säleikön raot ovat 3 x 5 cm.

Kohde-esittely

Talotyyppi: Rivitalo
Huoneistoala (m²): 110
Huonelukumäärä: 3 h + avok + s + ak/var
Kerrosluku: 1
Runkomateriaali: Puu
Julkisivumateriaali: Puu
Energiatehokkuusluokka: B
Tontin pinta-ala (m²): 2088

Muuntojoustavassa yhdistelmäasunnossa voi nauttia vapaa-ajasta ja työskentelystä.

Haluatko antaa meille palautetta?

Mikä toimii, mikä ei? Ruusut ja risut ovat yhtälailla tervetulleita, joten kevennä mieltäsi ja kerro meille mistä pidit tai mistä et. Kiitos!

Tekijät

Näytteilleasettaja

Rakennusapu Puumalainen Oy

Rakennuttaja

As Oy Loviisan Majakka

Pääsuunnittelija

Markus Wikar / Geometria Architecture Oy

Rakennesuunnittelija

Mika Carling / Rakennussuunnittu Carling Oy

Pihasuunnittelija

Marko Koski / Pihasi Puutarhuri Oy

Sähkösuunnittelija

Magnus Nygård / Nygård Electrics

LVI-suunnittelija

Erkki Huhtinen / Lvi-Suunnittelu Huhtinen & Karjalainen Oy

Piharakentaja

Marko Koski / Pihasi Puutarhuri Oy

Sisustussuunnittelija

Sara Niemikorpi / Bo LKV Oy

Arkkitehtisuunnittelija

Markus Wikar / Geometria Architecture Oy

Tekniset tiedot

Messukodin teknisiin tietoihin pääset tutustumaan 28.6. ilmestyneestä TM Rakennusmaailmasta.

Seuraavaksi

8 Talo Lovisea

Ainutlaatuinen kelluva talo on rakennettu Timberpointin CLT-massiivipuuelementeistä TotalPron valmistamalle kelluvalle perustukselle. Myyntiin tuleva kaksikerroksinen koti on rakennettu valmiiksi maalla ja asennettu kelluvan kadun varteen.

9 Casa More

Casa Moren rakennusaikataulu on viivästynyt useiden eri osatekijöiden yhteisvaikutuksesta. Tästä syystä kohde ei ole avoinna yleisölle Asuntomessujen aikana.