Loviisa 2023

Kuningattarenranta

Kuningattarenranta on Loviisanlahden ja Saaristotien väliin rakentuva uusi asuinalue. Alueelta avautuvat upeat näkymät Loviisanlahden yli historialliseen, 1700-luvulta peräisin olevaan alakaupunkiin. Kaupungin keskusta on lähellä, joten pienen kaupungin kaikki palvelut löytyvät kävelyetäisyydeltä.

Etelässä asuinalue rajautuu kauniiseen Gröna Uddenin tammimetsään. Lisäksi alueella olevat aukiot sekä rannan laajat viheralueet viehättävine kävelyreitistöineen tekevät asuinalueesta houkuttelevan. Läntisen ja itäisen rannan väliin on rakennettu kelluva kävelysilta, joka mahdollistaa kulkemisen kauniiden suola-aittojen Laivasillalle ja siitä edelleen vanhan kaupungin kautta ylös Myllyharjulle.

Asuinalueella on Asuntomessujen aikana nähtävänä yhteensä 24 kohdetta: 16 pientaloa, kaksi rivitalohuoneistoa, kaksi paritaloa, kaksi kerrostalohuoneistoa, minitaloja ja kirsikkana kakun päällä ympärivuotiseen asumiseen soveltuva kelluva talo.

Kuningattarenranta jatkaa kehittymistään myös Asuntomessujen jälkeen. Alueelle rakentuu lähivuosina lisää pientaloja, rivitaloja ja kerrostaloja.

Kelluvan kadun varrelle on kaavoitettu tilaa yhteensä yhdeksälle kelluvalle talolle. Merellisessä ympäristössä on tietenkin pienvenelaituri, ja alueen suunnitelmiin mahtuu myös kelluva uima-allas saunoineen ja kahvila-ravintola sekä muuta yritystoimintaa.