Loviisa 2023

Saapumisohjeet

Loviisaan on helppo matkustaa valtateitä pitkin, sillä kaupunkia halkovat sekä valtatie 7 että valtatie 6. Helsingistä Loviisaan on alle 90 kilometriä, Kotkasta 46 kilometriä.

Julkisilla

Kuningattarenrannan messualue sijaitsee aivan Loviisan keskustan tuntumassa. Loviisaan on helppo saapua bussilla muun muassa Helsingin ja Kotkan suunnasta. Päiväkohtaiset aikataulut löydät Matkahuollon sivuilta.

Huomioithan, että reittiliikenteen busseilla on useita pysähdyspaikkoja Loviisassa. Linja-autoasemalta on vain 600 metrin kävelymatka Asuntomessujen pääportille. Lisäksi osa vuoroista ajaa Ungernin linnoituksen pysäkille, aivan messuporttien viereen. Osa busseista pysähtyy liittymän 66 kohdalla keskustan ulkopuolella. Liittymän pysäkin luota on lyhyt kävelymatka messuparkkiin, josta kulkee messubussi alueelle. Messubussin kyytiin pääsee näyttämällä bussilippua, jolla olet tullut Loviisaan.

Kelluva kävelysilta eli Kruununsilta yhdistää Kuningattarenrannan alueen myös Loviisanlahden vastarannalla sijaitsevaan historialliseen alakaupungin alueeseen. Huomioithan, että sillan alakaupungin päässä on automaattiportti alueelle (aluekartassa merkintä 'sivuportti'), josta kulkemiseen tarvitset verkkokaupasta ostetun messulipun. Automaattiportin yhteydessä ei ole lipunmyyntipistettä. Reitti ei ole esteetön. Sillan päässä on automaattinen kapea pyöröportti, josta pääsee kulkemaan vain kävellen. Pyöröportista ei pääse kulkemaan esimerkiksi lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Kävellen ja pyörällä

Asuntomessualue Loviisassa on lyhyen kävelymatkan päässä kaikista keskustan palveluista. Pyöräparkki sijaitsee messuportin välittömässä läheisyydessä (Mannerheiminkatu 19). Seuraa opasteita paikan päällä. HUOM! Yleisen turvallisuuden vuoksi messualueelle ei saa viedä polkupyöriä eikä potkulautoja.

Kelluva kävelysilta eli Kruununsilta yhdistää Kuningattarenrannan alueen myös Loviisanlahden vastarannalla sijaitsevaan historialliseen alakaupungin alueeseen. Huomioithan, että sillan alakaupungin päässä on automaattiportti alueelle (aluekartassa merkintä 'sivuportti'), josta kulkemiseen tarvitset verkkokaupasta ostetun messulipun. Automaattiportin yhteydessä ei ole lipunmyyntipistettä. Reitti ei ole esteetön. Sillan päässä on automaattinen kapea pyöröportti, josta pääsee kulkemaan vain kävellen. Pyöröportista ei pääse kulkemaan esimerkiksi lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Omalla autolla

Yksityisautojen pysäköintialue sijaitsee osoitteessa Johtajantie 2. Huom. Johtajantielle ajetaan Loviisantien kautta, ei Insinööritien!

Pysäköintialue avautuu klo 9.00 ja sulkeutuu klo 21.00. Artisti-iltoina torstaisin pysäköintialue on auki klo 21.30 saakka.

Pysäköintialueelta on bussikuljetus messualueelle ja takaisin. Messubusseina käytetään kaupunkibusseja, joiden kapasiteetti on 80 hlöä/bussi ja niissä on myös seisomapaikkoja. Bussit kulkevat tihein väliajoin klo 9.30 alkaen ja kuljetus kuuluu pysäköinnin hintaan. Iltapäivisin messubussin kyytiin voit nousta myös Loviisan torilta. Messubusseihin voi ottaa mukaan lastenvaunut ym.

Pysäköintilippu on autokohtainen ja sen voi ostaa etukäteen verkkokaupasta hintaan 11 €. Huomaathan, että ostaessasi pysäköinnin erikseen verkkokaupasta lisätään tähän ostoon verkkokaupan tilausmaksu alk. 1€ / tilaus. Näin ollen suosittelemme hankkimaan pysäköintilipun yhtaikaa messulipputilauksen kanssa. Pysäköintialueelta ostettaessa lipun hinta on 15 €.

Huom.! Kuningattarenrannan lähialueilla ei ole lainkaan pysäköintitilaa yksityisautoille. Lähistöllä pysäköintiin tarvitaan erillinen lupa. Liikenteen sujuvuuden vuoksi messuvieraiden tulee pysäköidä vain messuparkissa.

Taksilla ja liikkumisesteisen pysäköintitunnuksilla

Maksuttoman invapysäköinnin osoite on Saaristotie 1. Myös taksit ajavat osoitteeseen Saaristotie 1, joka sijaitsee messuporttien vieressä. Tutustu Asuntomessujen esteettömyysoppaaseen täällä.

Veneellä

Loviisaan on helppo tulla omalla veneellä. Vierasvenesatama Laivasilta sijaitsee Loviisanlahden pohjukassa, Asuntomessualueen vastarannalla (60° 27,2’ N/ 26° 14,2’ E). Varsinaiselle messualueelle rantautuminen ja laitureihin tai muihin rakenteisiin kiinnittyminen on kiellettyä.

Messuille on vierasvenesatamasta lyhyt kävelymatka kelluvaa kävelysiltaa eli Kruununsiltaa pitkin.

Huomioithan, että Kruununsillan alakaupungin päässä on automaattiportti alueelle (aluekartassa merkintä 'sivuportti'), josta kulkemiseen tarvitset verkkokaupasta ostetun messulipun. Automaattiportin yhteydessä ei ole lipunmyyntipistettä. Reitti ei ole esteetön. Sillan päässä on automaattinen kapea pyöröportti, josta pääsee kulkemaan vain kävellen. Pyöröportista ei pääse kulkemaan esimerkiksi lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Loviisa bussikartta